»Voin kyllä», sanoi vanhus valittaen, »minulla on kipuja.» Ja liikutettuna Inan rakkaudesta hän lisäsi: »Parasta, kun pääsisin pian pois.»
»Älä puhu sellaista: me emme tulisi toimeen ilman sinua.»
Vanhus hymyili tehden torjuvan liikkeen: »Teillä olisi vain yksi vastus vähemmän.»
»Tiedäthän sinä, ettet ole minulle vastukseksi.»
Se oli totta ja Ina sanoi sen vakavissansa; lapsen äidillinen ääni kuulosti vakavalta.
»Mutta sinun ei pitäisi aina olla työssä», jatkoi Ina.
»En minä tee paljon työtä.»
»Mitä kaikki nuo numerot merkitsevät?»
Ina hymyili viekoitellen. Isä tunsi hänen uteliaisuutensa, oli tuntenut sen siitä saakka, kun Ina oli ollut lapsi, ja nuuskinut hänen laatikoissaan. Siitä saakka hän oli lukinnut kaikki tavaransa.
»Liikeasioita», vastasi vanhus, »intialaisia liikeasioita. Daan setä on pyytänyt minua tarkastamaan näitä numeroita, mutta siinä ei ole paljon työtä.»