»Onko Daan setä tyytyväinen liikeasioittenne menoon?»
»Kyllä hän on tyytyväinen. Me tulemme vielä rikkaiksi, kultaseni.»
»Luuletko todellakin?»
Inan ääni kuulosti ahneelta.
»Aivan varmaan. Älä ole huolissasi. Kyllä minä jätän vielä jälkeeni teille jotakin.»
Hänen äänensä kuulosti katkeralta.
»Oi isä, en todellakaan ajatellut sitä. Joskus olen huolissani rahoista Lilyn vuoksi, joka meni varattoman miehen kanssa naimisiin: mistä Lily ja Frits voivat elää? Ja poikieni vuoksi. Itse en välitä rahoista.»
Se oli melkein totta; se oli muuttunut todeksi sitä myöten kuin vuodet vierivät. Tultuaan vanhemmaksi hän ajatteli rahaa pikemmin vain lastensa vuoksi; äidillisyys oli kehittynyt hänen sielussaan, vaikka tämä sielu pysyi aineellisena ja pienenä.
»Niin», sanoi Harold Dercksz, »minä tiedän sen.»
»Sinä olet niin alakuloinen, isä.»