»Niin-niin-niin!» hän mutisi aivankuin mieletön.
Vaivalla hän nousi pystyyn samalla kun Daan Dercksz astui portaita alas Stefanien ja vanhan herra Takman seuraamana; viimeksimainittu torjui luotaan Annan tarjoaman avun, kun tämä kauhukseen huomasi kissan hiipivän vanhan herran jalkoihin.
»Isoäiti on väsynyt», sanoi Daan Dercksz.
»Sitten minä en mene ylös», sanoi Ina. »Ei, Anna, kyllä on parasta, etten mene sinne. Tulen pian toisten. Isoäidillä on tänään ollut kovin paljon vieraita.»
Siitä huolimatta hän viivyskeli vielä hiukan ja läksi sitten pois, sairaana uteliaisuudesta, joka täytti hänen mielensä kiihkeällä nälällä. Stefanie täti teki myös lähtöä sanoen, että äiti oli tänään huonoissa voimissa; viimeisenä läksi vanha Takma, varoen joka askeltaan, mutta astuen suorana ja pystypäisenä. Ina tunsi, että hänkin varmaan oli asiasta selvillä. Mitä se oli, mitä se saattoi olla? Nuo vanhat tiesivät sen, jokainen heistä!
»Lähdetään kotiin, Daan», sanoi Floor täti. »Hevonen odottaa.»
»Mene sinä», sanoi Daan Dercksz epäröiden. »Minä tahdon ensin keskustella Roelofsz'in kanssa. Olen niin hyvilläni tavattuani hänet taaskin…»
»Aina sitä juttelua riittää!» sanoi Floor täti pahoillaan, kun hänen miehensä jätti hänet. »Sitten lähetän ajurin sinua hakemaan…»
Hän sanoi hyvästi ja laahautui ulos.
»Saanko saattaa teidät kotiin, herra Takma.» kysyi Ina.