»Niin, he heittivät ruumiin jokeen…»
»Minä pidin ruumiintarkastuksen seuraavana päivänä… ja minä… minä ymmärsin… olin ymmärtänyt sen jo aikaisemminkin, sillä olin nähnyt äitisi samana aamuna ja hän houraili… ja minä… minä lupasin… niin-niin, minä lupasin olla vaiti… oi hyvä Jumala, oi hyvä Jumala… jos hän… jos hän suostuisi rakastamaan minua! Oi hyvä Jumala, oi hyvä Jumala, Dercksz, Dercksz, Daan, en ole koskaan… en ole koskaan hiiskunut sanaakaan!… Ja Jumala tietää, mitä ihmiset kuusikymmentä vuotta sitten, niin-niin, kuusikymmentä vuotta sitten epäilivät… ja sanoivat… ja juoruilivat ja juoruilivat… aavistamatta totuutta… kunnes koko asia oli unohtunut… kunnes oli myöhäistä pitää uutta tutkimusta… monien kuukausien kuluttua… En koskaan sanonut sanaakaan… oi hyvä Jumala, ei-ei, ei-ei!…»
»Kuultuani tämän asian, Roelofsz, en voinut jäädä Intiaan. Minun täytyi saada tavata Harold, nähdä sinut, äiti, Takma…»
»Minkä vuoksi?»
»En tiedä, minun vain täytyi saada nähdä teidät kaikki. Oi, miten te lienettekään kärsineet! Minun on sääli äitiä, Takmaa. Minun täytyi saada nähdä teidät, puhua teidän kanssanne asiasta. Tiesin, että te…»
»Tiesikö mantri minusta?»
»Ma-Boeten oli kertonut.»
»Niin, Ma-Boeten tiesi kaikki, tuo noita!»
»Hän oli vaiti vuosikausia. En tiennyt edes, että hän oli elossa. Mutta sitten hän kertoi sen pojalleen. Hän luuli, että äiti oli kuollut. Poika tunsi meidän palvelijamme. Hän kuuli, että äiti oli yhä elossa…»
»Oi hyvä Jumala, oi hyvä Jumala, niin-niin!»