Foksterrieri haukkui iloisesti ja hyökkäsi villinä portaita alas, jotta oli miltei kompastua omiin käpäliinsä.
»Voi, kuinka Steyn huutaa!» Ottilie sähätti hampaittensa välistä kääntäessään äkäisenä romaaninsa lehtiä.
Charles Pauws vilkasi häneen ääneti, hymyillen hiukan äidilleen. Hän istui hänen kanssaan päivällisen jälkeen hörppien kahvia ennen lähtöään Ellyn luo.
Steyn läksi ulos Jackin kanssa; iltahiljaisuus laskeutui pienen talon ylitse; ja kaasu humisi arkihuoneessa, joka oli vailla persoonallisuuden leimaa ja kodikkuuden tunnetta. Charles Pauws katseli kenkänsä kärkeä, ihaillen sen kuosia.
»Minne Steyn läksi?» kysyi äiti; hänen äänensä korahteli vastenmielisesti.
»Hän läksi jaloittelemaan Jackin kanssa», sanoi Charles Pauws.
Charlesin lempinimi oli Lot [äännetään »Loo»]; hänen äänensä kuulosti pehmeältä ja lempeältä.
»Hän meni rakastajattarensa luo!» murahti Ottilie.
Lot teki väsyneen liikkeen.
»Kuule, äiti», hän sanoi, »ole nyt rauhallinen äläkä muistele tuota riitaa. Lähden aivan heti Ellyn luo; tahtoisin vain hetken aikaa istua kanssasi kaikessa rauhassa. Steyn on kaikesta huolimatta sinun miehesi. Sinun ei pidä aina näykkiä häntä eikä sanoa ja ajatella tuollaista. Taaskin olit oikea pieni raivotar. Saat ryppyjä, tiedätkös, kun suutahdat tuolla tavalla.»