»Tulin katsomaan, miten äiti voi», sanoi Steyn.
»Tulkaa sisään, olkaa hyvät!» sanoi Anna. »Tuli palaa iloisesti arkihuoneessa.»
Vanha palvelijatar ajoi kissan keittiöön. Hän ei jäänyt kernaasti juttelemaan eteiseen, sillä hänestä oli hauskempaa, kun sukulaiset istuivat arkihuoneessa odottamassa tai kysyivät uutisia; ja hän toi heti sisään likööriään:
»Tämä maistuu hyvältä kylmällä ilmalla, Lot herra ja Elly rouva… Niin, vanha rouva on siitä saakka ollut makuulla… Voi, kukapa tietää, vaikka tämä olisi lopun alkua!… Tohtori Thielens on kuitenkin hyvin tyytyväinen… Ja tiedättekö, Thérèse rouva on myöskin täällä!» hän lisäsi kuiskaten.
»Todellako?» sanoi Lot. »Milloin hän tuli?»
»Eilen… Ja hän pääsi heti vanhan rouvan luo… ja hän oli hyvin ystävällinen, se minun täytyy sanoa… mutta, nähkääs… hän on polvillaan maassa kaiken päivää vanhan rouvan vuoteen ääressä ja rukoilee. Mutta onko siitä mitään hyötyä vanhalle rouvalle, joka ei koskaan ole ollut uskonnollinen… Ja sitten nuo katoliset rukoukset, ne ovat niin pitkiä, niin pitkiä… kummallista, ettei Thérèse rouvan polvet tule aivan jäykiksi: minä en kestäisi sellaista, se on varma… Niin, niin, Thérèse rouva on täällä: hän on yötä hotellissa, mutta kaiken päivää rukoilemassa täällä… ja luulenpa, että hän olisi kernaasti jäänyt tänne viime yöksi… mutta seuranainen lupasi, siinä tapauksessa että vanha rouva tulisi huonommaksi, pyytää naapureitamme heti telefonoimaan hänelle: heillä on puhelin; vanha rouva ei tahtonut koskaan sellaista taloon… Niinpä Thérèse rouva läksi pois, mutta jo seitsemältä aamulla hän palasi, ennenkuin minä olin noussutkaan!… Daan herra kävi täällä eilen, samoin Ina rouvakin; he tapasivat Thérèse rouvan; en luule, että hän menee tervehtimään ketään sukulaisista: hän väittää, ettei hänellä ole aikaa — mahdollista kyllä, kun hänen pitää niin paljon rukoilla — ja hän arveli tapaavansa sukulaiset täällä alakerrassa, missä minulla aina on tuli takassa… Niin, minä kysyin tohtori Thielensiltä: 'Tohtori', minä sanoin, 'onko hyvä, että Thérèse rouva rukoilee kaiken päivää vanhan rouvan vuoteen ääressä?' Mutta tohtori, joka oli nähnyt vanhan rouvan, sanoi, 'No, ei se näytä häiritsevän häntä: päinvastoin hän on hyvin rauhallinen ja hyvillään nähdessään Thérèse rouvan jälleen… ehkäpä viimeistä kertaa!'… Voi, Elly rouva ja Lot herra, olipa tämä teille surullinen paluu kotimaahan!… Ja kenenkä luulette minun vielä nähneen? Veljenne, Lot herra…»
»Hughinko?»
»Niin, minä nimitän häntä vain Hugo herraksi: En osaa käyttää tuota englantilaista nimeä. Hän tuli Ottilie rouvan keralla; on oikea ilo nähdä heitä… Ei silti, etten pitäisi yhtä paljon teistä, Lot herra, kaukana siitä; mutta Hugo herra on komea poika, hartiakas ja kaunis kasvoiltaan, sileäksi ajettuine ylähuulineen, ja sellaiset kauniit silmät kuin hänellä on! Voin hyvin ymmärtää Ottilie rouvaa, joka hemmottelee häntä: hän näytti myös niin kauniilta poikansa rinnalla… Niin, kummallista, miten nuorelta hän näyttää, vaikka hän onkin jo kuudenkymmenen: sitä ei koskaan voisi uskoa nähdessä hänet… Älkää panko pahaksenne, vaikka puhun näin vapaasti vaimostanne, Frans herra… älkää olko myöskään suutuksissanne sen johdosta, mitä sanon Hugo herrasta. Tiedän kyllä, että te ette pidä hänestä; hän on ovela mies, sen minäkin uskon; mutta voittaa kaikkien sydämen, siitä ei ole epäilystä… No, te olette aina tullut niin hyvin toimeen Lot herran kanssa, eikö totta, Frans herra? Ja nyt minä menen sanomaan Thérèse rouvalle, että olette täällä…»
Vanha Anna tepsutteli pois, portaita ylös, ja Steyn kysyi:
»Oletteko jo päättäneet, mitä teette?»