»Emme», sanoi Lot.
»Me jäämme Mauritskadun varrelle kunnes talo on myöty», sanoi Elly.
»Hauska että tapasin teidät tänään», sanoi Steyn. »Muussa tapauksessa olisin tullut teille: halusin puhua kanssasi, Lot… Ehkäpä voin tehdä sen ennenkuin muut tulevat…»
»Mistä on kysymys, Steyn?»
»Tahdoin vaan kertoa sinulle siitä askeleesta, jonka olen päättänyt ottaa. Se ei ole sinulle mieleen, mutta sitä ei voi välttää. Olen puhunut äidin kanssa, sen verran kuin hänen kanssaan on mahdollista puhua… En aio edelleen asua yhdessä hänen kanssaan, Lot.»
»Aiotko ottaa avioeron?» huudahti Lot.
»En pidä sillä väliä: mutta jos äiti haluaa, niin suostun… Lot, sinä sanoit eräänä päivänä, että uhrauduin aivan turhanpäiväisesti jäädessäni yhteen äitisi kanssa…»
»Minä tarkoitin…»
»Niin, tiedän sinun tarkoittaneen, että voisin lähteä pois vaatimatta avioeroa… Tietysti teen siten. En voi uhrata itseäni, sillä… no niin, se ei ole enää tarpeellista. Sen jälkeen kun sinä menit naimisiin, on talo muuttunut helvetiksi. Sinun välitykselläsi oli talossa jonkunmoinen rauha; sinä sait aikaan sen, että ainakin aterioidessa vallitsi sopusointu. Mutta se kaikki on nyt kadonnut… En toivoisi sitäkään, että te tulisitte meille asumaan. Se olisi hirveää Ellylle. Sitä paitsi, äidillä on nyt kylliksi rahaa mennäkseen minne häntä haluttaa… ja nyt, kun hänellä on rahaa, Hugh pysyttelee hänen luonaan… Pyysin, että äiti puhuisi perinnöstä mahdollisimman vähän, enkä luulekaan, että hän on puhunut siitä pitkin maailmaa; mutta Hughille hän on kertonut kaikki…»
»Tiedän, että hän on sen tehnyt», sanoi Lot. »Olen tavannut Hughin, ja hän sanoi, 'Äiti on saanut aika makupalan'.»