»Trevelleyltäkö?»
»Hughilta. Hän pyytää rahaa.»
»Enkö minä saa lähettää rahaa pojalleni, jos haluan?» huusi äiti Lot'lle. »Eikö Hugh ole minun lapseni, eikö hän ole minun poikani? Se on jo kylliksi paha, ettette salli minun usein nähdä heitä, mutta pitääkö minun sen vuoksi katkaista välini heidän kanssaan? Jos Hugh on ilman paikkaa tällä hetkellä niin enkö minä saa lähettää hänelle hiukan rahaa? Eivätkö ne ole minun rahojani? Steynillä on omat rahansa, eläkkeensä. En minä pyydä hänen rahojansa!»
»Kuulehan, Lot», sanoi Steyn. »Äiti saa tietenkin tehdä niinkuin haluaa. Mutta meillähän on töin tuskin kylliksi jokapäiväisiin tarpeihimme. Jos äiti lähettää viisikymmentä puntaa Hughille niin en tiedä, miten tulemme toimeen. Siinä kaikki; mutta muuten en välitä siitä, mitä äiti sanoo.»
»Sinä tuhlaat rahojani huonoille naisillesi, sillä sinä olet itse huono ja olet sitä aina ollut!»
»Äiti, lopeta jo! Ja ole rauhallinen. Minä en siedä riitaa ja haukkumisia. Ole rauhallinen. Ole rauhallinen, äiti. Näytä minulle Hughin kirje.»
»En, en minä anna sinunkaan sitä lukea. Mitä sinä kuvittelet mielessäsi? Minun ei tarvitse tehdä tiliä teoistani pojalleni! Pidätkö sinä yhtä tuon kelvottoman kanssa äitiäsi vastaan? Te tahtoisitte kumpikin, että rikkoisin välini omien lasteni kanssa, oman lihani ja vereni, omien armaitteni kanssa vain siksi, että te sitä haluatte! Milloin minä näen heitä? Milloin? Sano minulle, milloin? Maryä, Johnia ja Hughia: milloin minä näen Hughin? Vaikka olisinkin erehtynyt heidän isänsä suhteen, niin eivätkö he silti ole minun lapsiani, omiani yhtä hyvin kuin sinä ja Ottilie? En minä voi sallia poikani nähdä nälkää!»
»Minä tiedän vallan hyvin, että Hugh käyttää väärin sinun hyvyyttäsi, sinun heikkouttasi… puhumattakaan molemmista toisista.»
»Se on oikein, älä puhu heistä! Riko välisi veljiesi ja sisariesi kanssa! Ajattele vaan, ettei maailmassa ole ketään muuta kuin sinä yksin, ja ettei äidilläsi ole ketään muuta kuin sinut; ja mene naimisiin ja jätä äitisi yksin tuon alhaisen miehen kanssa, joka lähtee salaa öisin ulos naistensa luo! Siksi, että hän on vielä nuori! Siksi, että hän on nuori ja hänen vaimonsa vanha! Mutta jos hän menee naikkostensa luo, ja sinä menet naimisiin, niin lupaan, etten jää yksin tähän taloon, vaan lähden Hughin luo. Oma rakas poikani, oma kultaseni: milloin saan nähdä hänet? Milloin saan nähdä hänet? En ole nähnyt häntä kokonaiseen vuoteen!»
»Äiti, koetahan olla tyyni, äläkä huuda tuolla tavalla. Puhu rauhallisesti. Sinä väsytät minua niin kauheasti huutamisellasi ja riitelemiselläsi ja sättimiselläsi: en kestä sellaista… En pyydä sinua näyttämään minulle Hughin kirjettä. Mutta Steyn on oikeassa; ja sen verran kuin tunnen nykyistä taloudellista asemaamme, olisi hulluutta lähettää kuusisataa guldenia Hughille, jolla ei koskaan ole muuta kuin epävarmoja 'toimia' Cityssä. Sinä et voi sitä tehdä.»