»Hän on sekaisin», tuumi Ottilie Steyn. »Hän ei ole ollut sitä koskaan ennen.»
»Vai olet sinä kuudenkymmenen, lapsi!» sanoi vanhus tyynemmin, hilliten taas ääntään. »Niin, niin se kai onkin… Katsohan, me vanhat ihmiset, me, jotka olemme hyvin vanhat, pidämme teitä muita aina lapsina… ei suorastaan lapsina, mutta nuorina… te pysytte aina nuorina… Oi… mutta tekin tulette vanhoiksi!»
»Hyvinkin vanhoiksi! Ja sitten on niin vähän enää jäljellä.»
Ottilien ääni oli vielä entistään surullisempi.
»Tyttö rukka!» sanoi Takma. »Mutta sinun ei pidä riidellä niin paljon
Pauws'in… minä tarkoitan… minä tarkoitan Trevelleyn kanssa.»
»Steynin kanssa, te kai tarkoitatte.»
»Niin, minä tarkoitan Steynin kanssa… tietysti.»
»En voi sietää häntä.»
»Mutta ennen sinä siedit hyvinkin!»
»Oi… kun on rakastunut… silloin!»