»Tulee varhain kylmä tähän vuodenaikaan.»
»Ei, ei, minun ei ole kylmä.»
»Niin, sinussa on aina sisäistä kuumuutta.»
»Niin, aivan samoin kuin sinä lihoat lihoamistasi.»
Tohtori nauroi ääneensä, ei ilkeämielisesti tällä kertaa, koska hän ensimäiseksi oli saanut pilapuheensa ilmoille; ja Takmakin nauroi kimakasti, meluavasti. Vanha nainen ei puhunut, katseli vain hiukan eteenpäin nojautuneena ulos ikkunasta. Iltahämärä levisi jo Nassaulaanin yli.
»Katsokaa», sanoi vanha nainen viitaten vapisevalla, laihalla, läpinäkyvällä sormellaan.
»Mitä?» kysyivät molemmat herrat katsoen ulos.
»Minä luulin…»
»Mitä?»
»Minä luulin, että siellä oli jotakin… että jokin liikkui tuolla, puiden alla…»