Ja nyt hän sytytti kaasun arkihuoneessa nopealla liikkeellä, aivan kuin nuori mies. Elly hymyili hänelle. Pöytä oli katettu ja siinä oli kukkia sekä pari viinipulloa jäähdyttäjässä.
»Tervetuloa, rakas lapseni!» sanoi vanha mies suudellen Ellyä.
Hän auttoi Ellyn päältä hänen viittansa ja hattunsa ja vei ne makuuhuoneeseensa.
»Sinunkin on parasta tuoda päällystakkisi tänne sisään, Lot.»
»Sinun isäsi on ihastuttava!» sanoi Elly.
Pieni arkihuone oli kodikas ja mukava; hänellä oli omat huonekalunsa. Kirjoja oli kaikkialla; valokuvia seinillä ja hevosten ja koirien kuvia; aseita hyllyllä; ja sen alla — se teki Ellyyn syvän vaikutuksen aivan kuin ensi kerrallakin — Ottilien muotokuva kaksikymmen-vuotiaana, vanhanaikainen hilkka päässä, mikä puki häntä suurenmoisesti, jotta hän näytti ikäänkuin pieneltä romaanisankarittarelta. Omituista, hän tuumi, Steynilläkin on huoneessaan koirien ja hevosten kuvia; Steyn on myös innokas metsämies, ulkoilma-ihminen; Steyn on myös kaunis mies. Elly hymyili ajatellessaan, että samanlainen miestyyppi oli aina viehättänyt Ottilieta; hän hymyili aivan samoin kuin Lot'kin joskus hymyili äidilleen.
»Te molemmat olette varsin suuresti toistenne näköisiä», sanoi Pauws, kun he kävivät pöytään istumaan. »Katsokaahan, lapset, tällaista minä olen teille hankkinut. Kaikki on valmiina ostettua. Vaan kylmää ruokaa. Haluatteko kaviaaria ja paahdettua leipää?»
»Minä olen aivan hullaantunut kaviaariin», sanoi Lot.
»Muistin sen! leikkelyjen jälkeen kalamajoneesia: ehkäpä tässä on liiaksi kalaa, mutta minun täytyi valita kylmiä ruokia, sillä minulla ei ole keittäjää eikä keittiötä. Sitten tässä on kylmää kananpoikaa ja hilloketta: hollantilainen ruokalaji teitä varten; täällä yhtä vähän kuin Ranskassakaan ei syödä koskaan niitä yhdessä. Sitten hanhenmaksavanukasta. Ja leivoksia sinulle, Elly.»
»Pidän minäkin leivoksista», sanoi Lot tutkien tarkasti niitä.