He odottivat ja kuuntelivat hiljaisuuden vallitessa. Jälleen kuului ääni, tällä kertaa toisessa paikassa ja molemmat olivat yksimielisiä, että jokin oli lentänyt kaaressa yli ylätasangon ja sattunut öljykankaaseen.
"Katsokaamme mitä se on!" huudahti merimies. Hän ryömi eteenpäin, ojensi kätensä ja palasi mukanaan pari pientä nuolta.
"Ei vähempää kuin seitsemän tällaista on öljykankaassa", sanoi hän. "Ne eivät näytä vaaralliselta. Otaksun rakkaan hinduni tarkoittaneen näitä, varoittaessaan minua oikealla olevista puista."
Hän ei sanonut Irikselle kaikkea mitä musulmanni oli puhunut; ei hyödyttänyt saattaa häntä turhanpäiten levottomaksi. Hänen tutkiessaan kummallista nuolta, lensi öljykankaaseen jälleen yksi samanlainen.
Nuolenvarsi, jostain kovasta puusta valmistettu, oli noin kymmenen tuuman pituinen. Siihen oli kiinnitetty kalanluinen kärki, jossa ei ollut väkäsimiä. Kaiken kaikkiaan näytti se hyvin lapselliselta.
"Kuinka he lähettävät näitä?" kysyi Iris. "Heittävätkö ne niitä?"
"Sen sanon sinulle pian", sanoi Jenks ottaen kiväärin.
"Älä mene vielä ulos!" rukoili tyttö. "He eivät voi tehdä meille mitään pahaa. Ehkäpä keksimme jotain istumalla täällä. He eivät kai jatka koko päivää näiden nuolien lähettämistä."
Jälleen tuli kauniissa kaaressa lentävä nuoli ja oli vähällä sattua tytön ojennettuun käteen. Hän otti sen ylös. Kalanluukärki oli katkennut sattuessaan kiveen. Iris tarkasti huolellisesti kärkeä. "Katso!" sanoi hän. "Se näyttää olevan johonkin aineeseen kastettu."
Jenks rypisti otsaansa. Hänelle oli juolahtanut mieleen kauhea selitys.