Dyakit ulvoivat tuskasta ja pelosta.
Silmänräpäyksessä saavutti merimies ylätasangon, jolla Iris makasi kuten oli kaatunut, kuolleena tahi tajuttomana, merimies ei tietänyt kumpana. Hän tunsi kalpenevansa ja nosti tytön käsivarsilleen, mutta saattoi vain kummastella ja odottaa.
Vihdoin veti tämä syvään henkeään ja värähti.
"Robert!" kuiskasi hän.
"Niin, rakkaani. Mitä sinulle on tapahtunut."
"Luulen pyörtyneeni. Minulla ei ole mitään tuskia. Kaipasin sinua. Jokin sanoi minulle, että olit jättänyt minut. Tulin alas auttaakseni tahi kuollakseni kanssasi. Ja sitten tuo ääni! Ja valo! Mitä sinä teit?"
Jenks kantoi tytön turvalliseen koloon ja etsi käsiinsä konjakkipullon. Tyttö joi hiukan. Juoman elähdyttävän vaikutuksen jälkeen saattoi hän kuunnella Jenksin antamaa selontekoa.
Erääseen puuhun oli hän sitonut aivan villien kallion yläpuolella olevaan irtonaiseen kiveen tähdätyn ladatun kiväärin. Tämän kiven takana oli nallihattuja, jotka vuorostaan olivat suoranaisessa yhteydessä kahdenkymmenenneljän tuuman syvyiseen, sorkkaraudalla tehtyyn ja räjähdysaineella täytettyyn reikään. Sysäys kiveen sai ehdottomasti ainakin jonkun nalleista laukeamaan. Hän oli käyttänyt kolmensadan patruunan sisällyksen saadakseen riittävästi ruutia. Tämän miinan räjähdyttämällä oli hän vaikuttavalla tavalla poistanut jok'ikisen dyakin vastapäiseltä kalliolta, ja jälelle jääneet kyllä varoisivat tämän kohtalokkaan paikan läheisyyttä.
XIV.
Odottamaton tapahtuma.