Riutalla olevista ruostuneista kivääreistä otti Jenks pistimet, ruuvit, renkaat ja kaikki pikkuosat, joista saattoi olla hyötyä. Kiväärinpiipuista laittoi hän, helpottaakseen Iriksen ruuanlaittoa, hellan, ja tarkastamalla joka aamu huolellisesti poltettujen laivahylynkappaleiden tuhkan, hankki hän pienen varaston käyttökelpoisia nauloja. Turvallisen ja samalla kertaa mukavan kylpypaikan löytäminen saattoi hänet sekä tytön omistamaan erään iltapäivän rannan tarkastukselle. He olivat antaneet kaikille paikoille nimet. Pohjoista niemekettä kutsuttiin luonnollisesti Nordkapiksi, läntisen nimi oli Europa Point ja matala hiekkasärkkä kaakossa sai nimekseen Kilpikonnaranta, kun Jenks huomasi tavattoman määrän vihreitä kilpikonnia käyvän siellä ja hautaavan munansa hiekkaan.
He alkoivat tutkimusretkensä siltä paikalta, jossa merimies oli taistellut epätoivoisen taistelunsa myrskyn aikana. Iris tahtoi saada heti tietää sen kiven, jonka taakse merimies oli hänet asettanut lähtiessään hakemaan vettä. Hetkeksi sai muisto heidän onnettomista laivatovereistaan kohoamaan kyyneleet hänen silmiinsä.
Antaakseen hänen ajatuksilleen toisen suunnan osoitti mies heidän ensimmäisen nuotionsa tuhkaa. Jenks oli onnellinen. Mutta kuinka kauan sitä jatkuisi? Korkealla kalliolla oli merkki niitä varten, jotka hakivat kadonnutta Sirdarenia. Ja kun pelastajat saapuisivat, olisi miss Deane jälleen rikkaan baronetin tytär ja hän itse nimetön, kunniaton kulkuri. — Hän puri hampaitaan yhteen ja iski kivellä saniaiskasviin, joka oli sammuttanut heidän ensimmäisen janonsa.
"Oi, minkävuoksi teitte sen?" huudahti Iris. "Se oli hädän hetkenä totinen ystävä. Haluaisin kasvattaa siitä kauneimman ja lehtirikkaimman istutuksen tälle saarelle."
"Hyvä!" vastasi Jenks. "Voitte täyttää halunne. Jos päivittäin kastelette sen juuria raittiilla vedellä, on tahtonne pian täyttyvä."
"Te annatte neuvonne epäystävällisellä äänellä, mutta seuraan sitä kuitenkin."
Jenksin tavallinen huonon tuulen puuska aiheutti ohi menevän pilven. Kiipeämästä Nordkapin kallioille aiheutunut ponnistus palautti jokapäiväiset suhteet.
Eteläpuolella löysivät he vihdoinkin ihastuttavan, pienen lahden, puilla reunustetun, hiekkapohjaisen sekä kolmelta puolelta luotojen ja vuorien suojeleman.
"Oh!" huudahti Iris innokkaasti. "Miten ihastuttava paikka! Oikea salakuljettajain lahti!"
"Niin, ihastuttava nähdä", kuului vastaus, "mutta avoin merelle. Mainio paikka haikaloille, miss Deane, mutta sopimaton kylpemiseen."