"Jumala varjelkoon! Olin kokonaan unohtanut haikalat. Otaksun niidenkin pitävän elää, vaikka ne ovat sellaisia petoja, mutta en tahdo, että ne syövät minut."
He menivät edelleen. Kulkiessaan pitkin koralleilla siroteltua etelärantaa huomasi Jenks kilpikonnien jälkiä.
"Ihania munia ja samanlaista kilpikonnakeittoa!" huudahti hän. "Jos ne ovat vihreitä, emme voi toivoa mitään parempaa. Kun joku laiva tulee meitä hakemaan, houkuttelen kapteenin lastaamaan laivansa niillä ja ansaitsen sillä tavoin omaisuuden."
"Te ette ole siis rikas, mr Jenks", sanoi Iris ujosti.
"Minulla on rikas, naimaton eno, joka teki minut perillisekseen ja antoi minulle vuotuiseksi ylläpidoksi neljäsataa puntaa, niin että armeijassa ollessani olin oikea Kroisos. Mutta kun romahdus tuli, hylkäsi hän minut. Myymällä hevoseni ja muut tavarani saatoin jättää armeijan ilman äyriäkään taskuissani, mutta myöskin ilman velkoja?"
"Ja kaikki tuo vain petollisen naisen vuoksi?"
"Niin."
"Oliko hän hyvin julma, teille, mr Jenks."
Mies pysähtyi ja nauroi suorastaan hirnuen.
"Julma minulle! Minulla ei ollut hänen kanssaan mitään tekemistä. Hän petti miestään eikä minua."