"On omituista", jatkoi Jenks, "että te puhuitte juuri äsken kuudesta vuodesta. On melkein päivälleen kuusi vuotta siitä kun vaikeudet alkoivat."
"Lordi Ventnorin kanssa?" Nimi luiskahti tytöltä huomaamatta.
"Niin. Olin siihen aikaan pääesikunnassa luutnanttina ja taitavuuteni alkuasukasten kielissä kiinnitti erään Simlassa asuvan ystävän huomiota. Hän neuvoi minua hakemaan poliittiseen palvelukseen Intian hallitukseen. Tein niin. Hän tuki anomustani ja minulle ilmoitettiin, että saisin ensimmäisen vapaan paikan jossain alkuasukaskaupungissa, jos menisin naimisiin."
Hän lausui viimeiset sanat kiusottelevalla äänellä. Hämmästyneenä tästä ehdosta päästi Iris medaljongin ja kumartui korjaamaan tulta. Merimies huomasi kiiltävän korun.
"Kesken kaiken", huomautti hän, "mikä tuo loistava esine on rinnallanne?"
"Se on ainoa jälellejäänyt kalleuteni", vastasi tyttö. "Lahja isältäni täyttäessäni kymmenen vuotta. Mutta olkaa hyvä ja jatkakaa."
"Minulla ei ollut ajatustakaan naimisiin menosta, mutta silmäilin garnisoonin seurapiiriä ja tulin siihen tulokseen, että tuomarin sisarentytär olisi minulle sopiva vaimo. Hän oli älykäs, sievä, ymmärsi keskustella ja omasi ihastuttavat hampaat."
"Oliko hän hyvin kaunis?"
"Ihmiset väittivät hänen olevan."
"Mutta mitä te itse ajattelitte?"