— Kuinka pian, setä?
— Muutaman tunnin kuluttua, luultavasti. Sinä saat tämän rauhallisen hetken, käytä se hyvin. Sitten kun emme enää voi tehdä mitään hänen hyväkseen, voimme lohduttaa toinen toisiamme.
Mac tuli hallissa heitä vastaan, mutta Rose tuskin näki häntä, hän tajusi vain tehtävänsä, ja kun setä vei hänet ovelle, hän sano tyynesti:
— Anna minun mennä yksin sisälle.
Archie joka istui vuoteen ääressä, pujahti toiseen huoneeseen Rosen tullessa, ja Charlie odotti niin hilpeän näköisenä, että tytön oli vaikeata uskoa kuulemaansa. Hän tarttui ojennettuun käteen ja sanoi miltei iloisesti:
— Charlie rakas, olin iloinen kun kutsuit minua. Mieleni teki tänne jo aikaisemmin, mutta odotin sinun tulevan paremmaksi. Olethan sinä jo terveempi? hän lisäsi, kunnes hänelle tarkemmin katsoen paljastui se kuvaamaton muutos, mikä noissa kasvoissa oli tapahtunut, vaikka hän ensi silmäyksellä luuli näkevänsä niissä eloa ja väriä.
— Setä sanoo etten ole, mutta hän varmaan erehtyy, sillä tuskat ovat ihan laanneet enkä tunne itsessäni mitään vikaa paitsi omituista raukeutta silloin tällöin, Charlie vastasi heikosti, mutta äänessä vielä entistä hilpeyttä.
— Sinä tuskin voit nyt lähteä "Radzha"-laivassa matkalle, mutta ethän pane pahaksesi, vaikka saisit odottaakin, mehän hoidamme sinua. Rose koetti puhua rauhallisesti, vaikka sydän kävi yhä raskaammaksi.
— Minä lähden, vaikka minut pitäisi kantaa sinne! Minä pysyn päätöksessäni, vaikka henki menisi! Voi Rose, tiedätkö sinä, onko sinulle kerrottu? Ja muistaen äkkiä, mikä tähän oli johtanut, Charlie kätki kasvonsa päänaluseen.
— Et sinä ole rikkonut lupaustasi, minähän en antanut sinun luvatakaan, muistathan. Älä ajattele nyt sellaisia, puhutaan muusta.