Charlie painoi Rosen kättä kuumeista poskeaan vasten; sitten hän katsahti Roseen ja sanoi niin nöyrän masentuneella äänellä, että Rosen silmät kostuivat:
— Koetin pysyä poissa, koetin kieltäytyä, mutta olin niin kurjan heikko, etten voinut. Sinun täytyy halveksia minua. Mutta älä hylkää minua kokonaan. Jos jään eloon, teen parannuksen; menen isän luo ja aloitan alusta.
Rose koetti hillitä itkuaan, mutta ei mahtanut mitään esiin tulviville kyynelille. Hänen itkunsa näytti lopulta ilmaisevan sen, mitä hän ei saanut sanoiksi; Charlien ilme muuttui äkkiä, hän tarttui lujemmin Rosen käteen ja sanoi terävästi kuiskaten: — Täytyykö minun todella kuolla?
Vastaukseksi Rose vain polvistui ja kietoi käsivartensa hänen ympärilleen kuin pidättääkseen häntä hiukan kauemmin. Silloin Charlie tyyntyi ja makasi niin hiljaa, että Rose hetken päästä katsoi häneen peläten — tietämättä itsekään mitä.
Mutta Charlien katse oli varma, se ikään kuin koetti tunkeutua näkymättömään maailmaan, jonne hänen oli lähdettävä. Huulet puristuivat yhteen, ettei valituksen sanakaan tärvelisi mitä hän nyt tahtoi näyttää: että hän osasi kuolla, vaikka ei ollut osannut elää. Rose näki mielessään väläyksenä, millainen mies Charliesta olisi voinut tulla, jos hän olisi lapsena oppinut hillitsemään itsensä.
Charlien seuraavat sanat, jotka hän lausui syvään huoaten ja katsoen taas Roseen, ilmaisivat kuinka hän tunsi elämänsä epäonnistuneen:
— Ehkä näin on parempi, parasta että menen pois, ennen kuin tuotan vielä enemmän surua teille ja häpeää itselleni. Eläisin mielelläni vielä, mutta ellen voi, niin älä sure. Minua ei kukaan ikävöi, ja on jo varmaan myöhäistä korjata menneitä.
— Voi, älä sano noin! Kukaan ei täytä sinun paikkaasi täällä. Emme voi koskaan unohtaa kuinka paljon rakastamme sinua, ja sinun pitää uskoa, että annamme kaiken anteeksi, ihan niin kuin itsekin pyydämme anteeksiantoa. Rose kävi vakavaksi nähdessään Charlien kasvoilla epätoivoa, kun tämä lausui katkerasti:
— "Anna meille meidän syntimme anteeksi." Niin, tahtoisin sanoa sen. Minä en ole valmis, tämä tulee niin äkkiä. Mitä minun on tehtävä? hän kuiskasi pitäen kiinni Rosesta ikään kuin hänellä ei olisi muuta ankkuria kuin tyttö, jota hän rakasti.
— Setä neuvoo sinua, minä en pysty siihen, voin vain rukoilla puolestasi. Rose liikahti kuin noutaakseen apua jota tarvittiin.