Siitä pitäen hän jätti "Rauhalan" Buffumin hoitoon ja omisti kaiken intonsa pikkuväelle, joka otti iloisena vastaan pienimmänkin lahjan ja palkitsi antajan vilpittömillä kiitoksilla. Täältä hän löysi yllin kyllin tehtävää, ja hänen kauniit nukkensa ja hauskat kuvakirjansa ilahduttivat monen pienokaisen mieltä.
Kun kevät tuli, uusia suunnitelmia versoi kuin kevätvuokkoja. Lasten mieli paloi maalle, ja koska vihreät niityt eivät voineet tulla heidän luokseen, Rose vei heidät vihreille niityille. Jonkin matkan päässä oli vanha maatila, jota Campbellien suku usein käytti kesäisenä virkistyspaikkanaan. Tänä keväänä se pantiin kuntoon tavallista aikaisemmin, sinne palkattiin naisia taloudenhoitajiksi, keittäjiksi ja lastenhoitajiksi, ja kun toukokuun päivät kävivät kirkkaiksi ja lämpimiksi, sinne tulvahti parvi kalpeita lapsia telmimään ruohossa, hyppimään kallioilla ja leikkimään rannan hienolla hietikolla. Sitä kelpasi katsoa ja se palkitsi kyllä ajatuksen alullepanijan.
Kaikki osoittivat suurta mielenkiintoa "Ruusutarhaa" kohtaan, joksi Mac sen risti. Naiset ajoivat vähän väliä sinne mukanaan yhtä ja toista 'pikku raukoille'. Plenty-täti ihan kylvi ympärilleen piparkakkuja, Jessie-täti ompeli tusinakaupalla esiliinoja, Jane-täti piti silmällä hoitajattaria ja Myra-täti toimitti siirtolaan niin runsaasti lääkeaineita, että kuolleisuus olisi ollut hirvittävä ellei Alec-tohtori olisi ottanut niitä haltuunsa. Hänestä tämä oli maailman viehättävin kolkka, ja syystäpä kylläkin; hän oli keksinyt tuuman mutta antoi Roselle kaiken kunnian siitä. Hän kävi siellä usein, ja hänen tuloaan tervehdittiin aina riemuhuudoin. Lapset kokoontuivat hänen luokseen kaikkialta, ryömien, juosten, kainalosauvoilla kolkaten tai hoitajattaren käsivarsilla.
Alec-tohtori näytti yhtä nuorelta kuin leikkitoverinsakin, vaikka kiharatukkainen pää alkoi jo harmaantua. Ja telmiminen, jonka hänen tulonsa sai aikaan, oli parempaa kuin mikään lääke lapsukaisille, jotka eivät olleet oppineet leikkimään. Mac-setä saattoi Jane-tädin vallan pyörälle päästään ehdottamalla alituisesti, että he ottaisivat kasvateikseen vallattomimmat pojat ja sievimmät tytöt, niin että hän itse saisi heistä huvia ja Jane-täti puuhaa.
Kerran täti hädin tuskin välttyi tältä. Koska syyllinen oli hänen poikansa eikä hänen miehensä, hän kevensi mieltään pitämällä aikamoisen nuhdesaarnan, ja se tuottikin erinomaisia tuloksia.
Rose tuli kotiin maatilalta kirkkaana kesäkuun päivänä sievän ruskean poninsa selässä ratsastaen ja näki miehen istuvan pää painuksissa kaatuneella puunrungolla tien vieressä. Kun hän tuli lähemmäksi, mies käänsi päänsä ja Rose pysäytti ratsunsa huudahtaen hämmästyneenä:
— Mutta Mac! Mitä ihmettä sinä täällä teet?
— Koetan ratkaista erästä probleemaa, vastasi Mac ja oli niin hullunkurisen hämillään ja hyväntuulinen, että Rosea nauratti. Mutta samassa Macin sanat saivat hänet vakavaksi.
— Olen karannut erään nuoren naisen kanssa enkä tiedä minne hänet panisin. Vein hänet tietysti ensin kotiin, mutta äiti käännytti hänet talosta, ja nyt olen pahemmassa kuin pulassa.
— Ovatko nuo hänen matkatavaransa? kysyi Rose osoittaen ratsupiiskallaan Macin sylissä olevaa isoa kääröä, ja hänen mieleensä välähti ajatus, että Mac oli tosiaan saattanut tehdä moisen äkkipikaisen teon.