— En hiukkaakaan. Saas nähdä, kenen näköinen olen ensi kerralla!
Minua on verrattu Fra Angelicon enkeliin, Pyhään Agnekseen ja nyt
"Syykeen" kuten Annabel sitä nimitti.
— Käsittäisit kyllä mitä tarkoitan, jos voisit joskus nähdä itsesi sellaisena kuin olet kuunnellessasi musiikkia, puhellessasi vakavasti tai ollessasi oikein liikuttunut. Koko sielusi kuvastuu silloin silmistäsi.
— Huomauta minulle ensi kerralla kun näet minut sielukkaana, katson sitten peilistä pukeeko se minua, sanoi Rose ilkamoiden ja järjesteli kirjavia villalankojaan.
— Niin kuin tuuli illansuussa yli leijut sä nurmien; ja kuin unet huhtikuussa ohi häivyt sä valkoinen,
lausui Mac hiljaa ajatellen valkopukuista olentoa, joka kesäpäivänä kulki vihreätä rinnettä; sitten hän kuin häveten hempeämielisyyttään asetti pienoisveistoksen varovasti paikalleen ja alkoi puhua muusta.
Rose ei tavannut Macia muutamaan viikkoon, sillä tämä ilmeisesti halusi korjata mitä oli loma-ajalla laiminlyönyt ja oli entistäkin merkillisempi ja hajamielisempi milloin tuli näkyviin. Sitä mukaa kuin Rose tottui Macin muuttuneeseen ulkomuotoon, hän huomasi Macin muuttuvan muutenkin; Rose seurasi hyvin kiinnostuneena tuon 'hienon näköisen herrasmiehen' kehitystä ja tuumi nähdessään hänessä vuoroin uudenlaista arvokkuutta, vuoroin omituista rauhattomuutta ja joskus hitusen tunteikkuutta: Nerous alkaa liikehtiä, ihan niin kuin ennustin.
Kun suvulla oli surua, ei Rosen yhdentenäkolmatta syntymäpäivänä pidetty juhlia, vaikka pojat olivat suunnitelleet kaikenlaista hauskaa. Kaikki tunsivat sinä päivänä aivan erityistä hellyyttä Rosea kohtaan, ja hän oli hukkua lahjoihin.
Eräs lahja miellytti häntä aivan erityisesti, vaikkei hän voinut olla hymyilemättä sen antajalle. Mac näet lähetti hänelle Eroksen — ei tuollaista pulleata häijynilkisesti nauravaa poikaa, vaan solakan, siivekkään nuorukaisen, joka nojasi jännittämättömään jouseensa, katkennut nuoli jalkojensa juuressa. Sen mukana tuli runo "Psykhelle".
Rose luki säkeet yhä uudelleen istuessaan kullankeltaisten ja helakanpunaisten lehtien koristamassa huoneessaan ja löysi niistä kerta kerralta uutta kauneutta. Lahja oli hänelle mieleen; hän oli kyllästynyt kallisarvoisiin esineisiin ja antoi arvoa serkkunsa lahjakkuudelle.
Kaikki pistäytyivät päivän mittaa onnittelemassa, ja kaikkein viimeisenä tuli Mac. Rose sattui olemaan kahden kesken Dulcen kanssa. Hän ihaili loistavaa auringonlaskua länteen antavasta ikkunastaan; lokakuu toivotti lapselleen kauniisti hyvää yötä.