Ja kumartaen toisilleen hyvästiksi herrat erosivat, sillä nuori mies huomasi pitkän naisen laskeutuvan kirkonportaita harras ilme kauniissa silmissään ja virsikirja kädessään.
Vakava nuori mies kiirehti naisen perään, ja juuri kun tämä oli kääntymässä sivukadulle, hän sanoi:
— Febe!
Vain yksi sana, mutta se sai aikaan ihmeellisen muutoksen, sillä harras ilme katosi kuin pyyhkäisten ja tyynet kasvot saivat äkkiä väriä ja lämpöä, kun nuori nainen kääntyi ja huudahti:
— Archie!
— Tänään on vuosi kulunut umpeen. Lupasin tulla silloin. Olitko unohtanut sen?
— En. Tiesin että sinä tulet.
— Ja olet iloinen?
— Kuinka voisin muutakaan?
— Älä koetakaan. Mennään tuonne pieneen puistoon, niin saadaan puhella rauhassa.