— Yks, kaks, kolme, vedä! Yks, kaks, kolme, käänny! No, jatka nyt! kuului kärsimättömästi.
— Kai sinun on helppo sanoa jatka nyt, mutta mitä peijakasta minä teen vasemmalla jalallani silloin kun liu'un ja käännyn oikealla? tiedusteli toinen ääni hengästyneenä ja alakuloisesti.
Sitten viheltäminen ja tömistely jatkui entistä pontevammin. Tuntiessaan äänet Rose tirkisti puoliavoimesta ovesta ja alkoi ihan hytkyä pidätetystä naurusta. Steve nojasi punainen pöytäliina vyötäisille sidottuna raukeasti Macin olkapäähän ja tanssi vihellyksensä tahdissa. Keikari näet oli täysinoppinut tässä kaunotaiteessa ja ylpeili taidostaan. Mac piteli kasvot punaisina ja maailma silmissä pyörien veljeään vyötäisiltä ja yritti turhaan johdatella häntä läpi pitkän salin kompastumatta pöytäliinaan, polkematta neitoaan varpaille tai törmäämättä päin huonekaluja. Rose nautti näytelmästä, kunnes Mac yrittäessään epätoivoisesti pyörittää naistaan paiskautui seinää vasten ja kaatoi Steven lattialle.
Silloin Rosen oli mahdotonta enää hillitä nauruaan, hän tuli serkkujensa luo ja sanoi hilpeästi:
— Se oli suurenmoista! Koettakaa uudestaan, niin minä soitan!
Steve loikkasi pystyyn ja kiskaisi hermostuneesti pois pöytäliinan. Mutta Mac heittäytyi tuoliin hieroen vielä päätänsä ja koetti olla tyyni ja iloinen kysyessään:
— Mitä kuuluu, serkku? Koska sinä tulit? Johnin olisi pitänyt kertoa meille.
— Hyvä oli ettei kertonut, sillä silloin olisin jäänyt vaille tätä liikuttavaa kuvaelmaa veljesrakkaudesta. Näyt valmistautuvan seuraaviin kutsuihin.
— Niin valmistaudunkin, mutta on niin paljon muistettavaa yhtä aikaa, täytyy pysyä tahdissa, ohjata suoraan, väistää hameita ja hoidella noita pahuksen sääriäni. Vaikeata se on aluksi, tunnusti Mac pyyhkien otsaansa ja huoaten nääntyneenä.
— Näin kovaa työtä en ole ikinä tehnyt, ja koska en ole mikään muurinsärkijä, en tahdo enää olla paiskeltavana pitkin seiniä, murisi Steve pyyhkien polviaan ja katsellen murheellisena jalkojaan, joita oli poljettu niin että kirveli.