— Mitä siinä nyt oli, minähän koetin vain keskustella järkevästi, sanoi Mac vastahakoisesti, sillä serkut, joille Steve oli ilmiantanut asian, olivat armottomasti kiusanneet häntä.
— Mitä sinä sitten puhuit? Koetan pysyä vakavana jos vain voin, sanoi Rose uteliaana, sillä Steven silmät vilkkuivat pahankurisesti.
— No, minä tiesin, että hän pitää teatterista ja yritin sitä ensin, se menikin mukiin, kunnes aloin kertoa millaisia teatterit olivat Kreikassa. Varsin mielenkiintoinen aihe, eikö totta?
— Niin onkin. Siteerasitko hänelle jonkin kuoro-osan tai pätkän
Agamemnonista, niin kuin silloin kun kerroit niistä minulle? kysyi
Rose ja saattoi vaivoin hillitä naurunhalunsa.
— En tietenkään, kehotin häntä vain lukemaan Prometheuksen, mutta hän haukotteli viuhkansa suojassa ja alkoi puhua Febestä. Kuinka 'suloinen olento' hän oli, miten hän 'tunsi asemansa', 'pukeutui säätynsä mukaan' ja muuta lörpötystä. Taisin olla aika epäkohtelias, mutta kun hän keskeytti minut tuolla tavoin, menin vähän sekaisin ja sanoin mitä sylki suuhun toi, nimittäin että Febe minusta oli hienoimmin puettu nainen koko salissa, sillä hän ei ollut pelkkiä hepeneitä ja höyheniä kuten muut tytöt.
— Voi Mac parka! Emmalla kun on elämäntehtävänään pysyä muodin tasalla, ja tuona iltana hän oli aivan erityisen loistava. Mitä hän sanoi? kauhisteli Rose säälien molempia asianomaisia.
— Hän nakkeli niskojaan ja katsoi minuun myrkyllisesti.
— Ja mitä sinä teit?
— Puraisin kieltäni ja jouduin ojasta allikkoon. Seurasin hänen esimerkkiään ja vaihdoin puheenaihetta: puhelin orpojen hyväksi pidettävästä konsertista, ja kun hän heltyi noista pikku kullanmuruista, neuvoin häntä ottamaan yhden hoidokikseen ja lausuin ihmettelyni siitä, etteivät nuoret naiset tee niin, vaan suosivat kissoja ja sylikoiria.
— Sinä kovaonninen! Hän jumaloi mopsiansa, mutta pikkulapsia hän ei voi kärsiä, tiesi Rose.