— Sitä hupsumpi hän on! No, joka tapauksessa hän sai tietää minun mielipiteeni asiasta ja pitäköön sen hyvänään, sillä minä sanoin vielä, että se olisi myös mainiota harjoitusta sitä aikaa varten, jolloin heillä on omia pikku kullanmuruja. Moni lapsiraukka kuolee äitinsä taitamattomuuden tähden, sehän on tunnettua, lisäsi Mac niin vakavasti, ettei Rose uskaltanut enää hymyillä.
— Kuvittele nyt Emmaa sipsuttelemassa tuollainen orpolapsi käsivarsillaan rakkaan Toton sijasta! nauroi Steve riemastuneena pyörähtäen pianotuolilla.
— Näyttikö hän pitävän neuvostanne, herra Suorasuu? kysyi Rose, joka olisi tahtonut olla läsnä.
— Ei, hän kiljaisi hiukan ja sanoi: "Varjelkoon, miten merkillinen te olette, herra Campbell! Olkaa hyvä ja viekää minut äidin luo", ja minä vein hänet kiitollisena. Varonpa toiste koskemasta hänen mopsinsa koipiin, lopetti Mac jurosti päätään ravistaen.
— Älä välitä! Sinulla oli huono onni sillä kertaa. Älä luule, että kaikki tytöt ovat yhtä hupsuja. Voin näyttää sinulle tusinan järkeviä tyttöjä, jotka voivat keskustella kanssasi muodin virtauksista tai nauttia kreikkalaisesta murhenäytelmästä, jos esität heille kuoron kuten minullekin, sanoi Rose lohduttaen, sillä Steve vain virnisteli.
— Viitsitkö kirjoittaa minulle luettelon niistä tytöistä, niin viljelen tuttavuutta heidän kanssaan. Täytyyhän saada jotakin korvaukseksi siitä, että rupeaa hyrräksi.
— Oikein mielelläni. Ja jos tanssit hyvin, sinulla on oikein hauskaa heidän kanssaan.
— Ei minusta ikinä tule sellaista 'muodin peiliä ja kuosin kuvastinta' kuin tuo Keikari, mutta teen parhaani; kuitenkin jos olisi vara valita, vaeltaisin paljon mieluummin pitkin katuja posetiivi ja apina matkassani, vastasi Mac kiusaantuneena.
— Kiitos kohteliaisuudesta! sanoi Rose syvään niiaten, mutta Steve huudahti:
— Joko sinä nyt taas! niin moittivasti, että syyllinen muisti liian myöhään olevansa Rosen valittu ritari.