Jos hän olisi tiennyt mitä sanomalehden takana olevan nuoren miehen mielessä liikkui, hän olisi vallan kummastunut, sillä vaikka Archie näyttikin syventyneen liikeasioihin, hän oli nykyään korvia myöten rakastunut. Hän oli koettanut puhua itselleen järkeä, mutta huomattuaan yrityksen toivottomaksi lakannut yrittämästäkin ja antautunut tunteittensa vietäväksi. Tieto siitä, ettei suku hyväksyisi asiaa, näytti vain lujittavan hänen aikomuksiaan, sillä hän suhtautui kaikkeen muuhunkin yhtä tarmokkaasti ja sitkeästi kuin liikeasioihin, ja kun hän kerta kaikkiaan oli päättänyt mennä naimisiin Feben kanssa, ei mikään voinut muuttaa tätä aietta.
Hän katseli ja odotti kolme kuukautta, ettei häntä voitaisi syyttää malttamattomuudesta. Jos Mac-setä olisi tiennyt, mitä unelmia ja haaveita hänen konttorikirjojensa yli kumartuneessa päässään liikkui ja mitä tunteita hänen tyynen 'oikean kätensä' povessa kuohui, hän olisi varmaan ollut aivan ymmällä. Poikien mielestä Archie oli vakaantunut liian aikaisin. Hänen äitinsä arveli, ettei konttorin ilma sopinut hänelle, ja Alec-tohtori erehtyi uskomaan, että poika oli tosiaan alkanut ajatella Rosea. Archie tuli usein iltaisin, istui kovin tyytyväisenä Rosen ompelupöydän ääressä ja leikkeli nauhoja tai piirsi malleja heidän jutellessaan.
Kukaan ei huomannut, että vaikka Archie näillä käynneillään puheli Roselle, hän katseli silti Febeä, joka hiljaisena mutta ahkerana istui matalalla tuolilla heidän lähettyvillään. Puhelipa Archie mistä tahansa, aina hän näki kiiltävät, mustat palmikot toisella puolen pöytää, silkinhienon posken, joka kaartui valkoiseen lujaan kaulaan päin, ja tummat ripset, jotka silloin tällöin kohosivat varjostaen silmiä. Neulan suihkekin viehätti häntä, samoin pieni rintaneula, joka kohosi ja laski tytön tyynen hengityksen tahdissa. Archie puhui Febelle harvoin, ei milloinkaan kajonnut hänen ompelukoriinsa vaikka mielin määrin myllersi Rosen koria tarvitessaan lankaa tai saksia, ani harvoin hän uskalsi tuoda tytölle harvinaisen sievän esineen, kun tuli laivoja Kiinasta. Hän vain istui ja ajatteli Febeä, kuvitteli että tämä oli heidän olohuoneensa, tuo Feben ompelutyö, ja että he istuivat siellä kahden kesken onnellisena avioparina.
Kun illan tapahtumat olivat kehittyneet tälle asteelle, Archien valtasi tavallisesti niin voimakas halu todella tehdä jotakin, että hän ehdotti musiikkituokiota. Toisinaan se kävi niin äkkiarvaamatta, että Roselta jäi lause kesken ja hän näki ihmeekseen oudon kiihkeyden noissa tavallisesti täysin viileissä harmaissa silmissä.
Silloin Febe käänsi työnsä kokoon ja meni pianon luo iloisena siitä, että sai jollain tavoin vuodattaa ilmoille tunteensa, joita hän ei näyttänyt voivan ilmaista muuten kuin laulussaan. Rose tuli häntä säestämään, ja Archie siirtyi hämärään nurkkaan, josta saattoi katsella Feben kasvoja tämän laulaessa.
Rose, jolla oli Pumpula toverinaan, huomasi pian asianlaidan. Aluksi hän oli vähän hämmästynyt, sitten häntä huvitti ja huoletti ja kaiken kaikkiaan asia kiinnosti häntä kovin. Hän toimi mielellään välittäjänä, vaikka toisinaan ilmassa oli sähköä niin että häntä värisytti. Hän ei puhunut mitään, vaan odotti Feben puhuvan, mutta Febe oli hiljaa ja näytti epäilevän asiaa, kunnes oli mahdotonta enää epäillä. Silloin hän pelästyi kuin pahanteosta tavattu ja keksi kaikenlaisia verukkeita pysytelläkseen poissa tyttöjen sopesta, joksi tuota mukavaa nurkkausta sanottiin.
Konserttipuuha tarjosi erinomaisia tilaisuuksia tähän; ilta illan jälkeen hän pujahtikin yläkertaan harjoittelemaan laulujaan Archien katsellessa kaivaten laiminlyötyä käsityökoria ja mykkää pianoa. Rose sääli serkkuaan ja halusi lausua lohduttavan sanan, mutta arkaili, kun Archie oli niin itseensä sulkeutunut. Niinpä Rose antoikin hänen palvoa omalla tavallaan, sillä tuntui että taitekohta oli pian edessä.
Hän oli varma siitä istuessaan konsertti-iltana Archien vieressä. Kun muu perhe nyökkäili ja hymyili, nauroi ja puheli vilkkaasti, Archie istui mykkänä kuin muuri ja piti käsivarsiaan tiukasti puuskassa ihan kuin hillitäkseen tunteitaan. Mutta Rose oli itsekin niin jännittynyt, ettei hän ehtinyt paljonkaan tarkkailla Archieta. Toivo ja pelko, ilo ja myötätunto Feben ja hänen menestyksensä puolesta saivat hänet värisemään. Sali oli tulvillaan väkeä, kuulijakunta kyllin sekalaista, jotta yleinen mielipide olisi puolueeton, ja näyttämö täynnä kirkaskasvoisia pikku orpoja, jotka olivat omiaan muistuttamaan keräyksen kohteesta.
"Olen kuullut tämän Febe Mooren laulavan, hänellä on todella hurmaava ääni, vahinko vain, ettei hän aio oopperaan."
"Hän laulaa vain kolme kertaa tänä iltana; se on kovin vaatimatonta, kun hän on kuitenkin tilaisuuden vetonaula."