Herra Bhaer tuli samassa heidän luokseen, päästi leijan liikkeelle, ja Jo-rouva juoksutti sitä hilpeästi lasten katsellessa näytelmää. Leija toisensa jälkeen kohosi ilmaan, ja ne leijailivat kuin kisailevat linnut sinne tänne tasaisessa tuulessa. Oli siinä iloa ja riemua! Juosten ja huutaen leijat lähetettiin ilmaan tai niitä vedettiin alaspäin ja seurattiin niiden kieppuilua; ne tuntuivat kiskovan voimakkaasti naruista kuin vapauteen pyrkivät eläimet. Nan oli ihan villinä riemusta, Daisysta uusi leikki oli melkein yhtä hauskaa kuin nukeilla puuhailu ja pikku Bess oli niin ihastunut 'nättiin leijuun', ettei raaskinut antaa sen lentää juuri lainkaan, vaan piti sitä mieluummin polvillaan ja katseli niitä mainioita piirroksia, joilla Tommy oli sen koristanut. Äiti Bhaer iloitsi suunnattomasti leijastaan, ja näytti kuin se olisi ymmärtänyt kuka sen omisti, sillä se syöksyi äkkiä alas pää edellä juuri kun vähimmin aavisti, tarttui puihin, oli pudota jokeen tai kiiti niin korkealle, että näkyi vain pienenä pilkkuna.
Vähitellen kaikki väsyivät ja istahtivat lepäämään sidottuaan leijat puihin tai pensaisiin. Herra Bhaer lähti Teddy olallaan katsomaan lehmiä.
— Onko teillä koskaan ollut näin hauskaa? kysyi Nat heidän loikoessaan ruohikossa kuin lammaskatras.
— Ei sen jälkeen kun pikku tyttönä lennätin leijaa, vastas Jo-rouva.
— Äiti Bhaer oli varmaan lapsena hurjan villi, sanoi Nat.
— Minun täytyy surukseni tunnustaa, että olin tuhma tyttö.
— Minä pidän tuhmista tytöistä, huomautti Tommy katsoen Naniin, joka vastasi kohteliaisuuteen hurjasti irvistäen.
— Miksen minä muista sitä, täti? Olinko minä liian pieni? kysyi Demi.
— Olit varmastikin.
— Millaista oli, kun te viimeksi lennätitte leijaa, äiti Bhaer? kysyi Nat.