Pojat vilkaisivat noloina toisiinsa lähtiessään leija olalla astelemaan kotiin.
10
JÄLLEEN KOTONA
Heinäkuu oli tullut ja heinänteko alkanut; puutarhat kukoistivat ja pitkän kesäpäivän jokainen hetki toi tullessaan riemua. Ovet ja ikkunat olivat auki aamusta iltaan ja pojat viettivät kaiken vapaa-aikansa ulkona. Tunnit olivat lyhyitä ja lupapäiviä pidettiin usein, sillä Bhaerien mielestä ahkera ruumiinharjoitus edisti terveyttä ja lyhyet kesät oli parasta käyttää ulkotöihin.
Pojat olivatkin vereviä, päivettyneitä ja terveitä, vankat jalat ja kädet työntyivät ulos lahkeista ja hihoista. Nauru ja riemu raikui kaikkialla; kujeiltiin sisällä ja ulkona, seikkailtiin ja retkeiltiin yli vuorten ja laaksojen. Vain yhtä asiaa toivottiin, jotta onni olisi täydellinen ja sekin tapahtui kun sitä vähiten odotettiin.
Kerran illalla, kun pienet pojat olivat jo vuoteessa, isot uimassa joella ja rouva Bhaer riisui huoneessaan Teddyä, tämä huudahti äkkiä: — Tuolla Danny! ja osoitti ikkunaa, jonka läpi kuu paistoi kirkkaasti.
— Ei, kultaseni, ei hän ole siellä, sehän on vain kuu, vastasi hänen äitinsä.
— Onpas, Danny katsoi ikkunasta; Teddy näki, väitti lapsi innoissaan.
— Kai hän sitten oli, myönsi rouva Bhaer ja kiiruhti ikkunaan toivoen, että niin olisikin. Mutta kasvot olivat kadonneet eikä pojasta näkynyt vilaustakaan. Rouva Bhaer kutsui Dania, juoksi pääovelle Teddy paitaressuna kintereillään ja antoi hänenkin huutaa toivoen, että lapsen ääni tehoaisi paremmin kuin hänen. Mutta mitään ei kuulunut, ja he palasivat pettyneinä takaisin. Teddy ei kuitenkaan uskonut näkemäänsä kuuksi, vaan kohotti vielä päätään vuoteesta ja kysyi:
— Eikö Danny jo tule? Vähitellen hän kuitenkin nukahti, isot pojat laittautuivat yöpuulle, talo hiljeni eikä vienossa kesäyössä kuulunut kuin sirkan laulu ruohikosta. Rouva Bhaer istui parsimassa, sillä suuri kori oli aina täynnä sukkia, joihin ehtimiseen ilmestyi huikeita reikiä ja hän ajatteli kadonnutta poikaa. Hän uskoi Teddyn erehtyneen eikä halunnut häiritä miestään kertomalla lapsen puheista, sillä isä Bhaer istui kirjoittamassa kirjeitä, hänellä kun oli kovin vähän aikaa omiin asioihinsa ennen kuin pojat olivat nukkumassa. Kello kymmeneltä Jo-rouva nousi sulkemaan ovia. Pysähtyessään hetkeksi portaille ihailemaan kaunista maisemaa hän huomasi jotain valkoista pihanurmikolla seisovan heinäkasan vieressä. Lapset olivat leikkineet pihalla koko illan; rouva Bhaer luuli Nanin tapansa mukaan jättäneen hattunsa heiniin ja meni hakemaan sitä. Mutta tultuaan lähemmäksi hän huomasi, ettei se ollut hattu eikä nenäliina, vaan paidanhiha, josta pisti esiin ruskea käsi. Hän kiersi heinäkasan, ja siellä nukkui Dan syvässä unessa.