Poika oli ryysyinen, likainen ja laiha. Toinen jalka oli paljas, ja toiseen hän oli sitonut kääreeksi vanhan pumpulinuttunsa. Hän oli ilmeisesti piiloutunut heinäkasan taa, mutta unissaan heittänyt kätensä sivulle. Hän huokaili ja mutisi kuin unet olisivat häirinneet häntä, ja kerran liikahtaessaan hän valitti.
— Ei hän voi tänne jäädä, tuumi rouva Bhaer ja kumartuen Danin yli sanoi hiljaa hänen nimensä. Poika avasi silmänsä kuin unta näkevä. Hän hymyili ja sanoi unisesti:
— Äiti Bhaer, minä olen tullut kotiin.
Pojan katse ja sanat liikuttivat syvästi rouva Bhaeria. Hän pani kätensä Danin pään alle ja nosti tämän istumaan sanoen ystävällisesti:
— Minä uskoin sinun tulevan ja olen hyvin iloinen nähdessäni sinut.
Poika näytti vasta nyt oikein heräävän. Hän hypähti pystyyn ja katseli ympärilleen aivan kuin olisi äkkiä muistanut missä oli ja epäillyt ystävällistä tervehdystä. Hänen ilmeensä muuttui ja hän sanoi vähän jurosti:
— Aioin jatkaa aamulla. Poikkesin vain ohikulkiessani katsomaan.
— Mutta mikset tullut sisään, Dan? Etkö kuullut, kun me huusimme sinua? Teddy näki ja kutsui sinua.
— Luulin ettette päästä minua sisään, poika sanoi pyöritellen pientä nyyttiä, jonka hän oli ottanut käteensä kuin lähteäkseen.
— Koeta niin näet. Jo-rouva ei sanonut muuta, viittasi vain kädellään avonaiseen oveen, josta loisti kodikas valo.