— Miten tulit toimeen? Matka on aikamoinen sinunlaisellesi pojalle.
— No, kaikki kävi hyvin siihen asti kun loukkasin jalkani. Ihmiset antoivat minulle ruokaa, minä olin yötä ladoissa ja kävelin päivisin. Minä eksyin kun koetin löytää oikotien, muuten olisin ehtinyt tänne jo ennemmin.
— Mutta jos et kerran aikonut jäädä meidän luoksemme, mitä sinä sitten aioit?
— Minun teki mieli nähdä Teddyä ja teitä; ja sitten ajattelin mennä entiseen työhön kaupunkiin, olin vain niin väsynyt, että nukahdin heiniin. Olisin lähtenyt aamulla, jos ette olisi löytänyt minua.
— Oletko pahoillasi siitä? kysyi rouva Bhaer puoleksi huvittuneena, puoleksi moittien kumartuessaan katsomaan pojan loukkaantunutta jalkaa.
Dan karahti punaiseksi ja tuijotti rävähtämättä lautaseen vastatessaan hiljaa:
— En, minä olen iloinen, sillä halusin kyllä jäädä, mutta pelkäsin että —
Hän ei saanut lausettaan loppuun, sillä rouva Bhaer keskeytti hänet kauhistuneena nähdessään pojan jalan; se oli tosiaan loukkaantunut pahasti.
— Milloin tämä ruhjoutui?
— Kolme päivää sitten.