— Ja sinä olet kävellyt tuossa kunnossa?
— Minulla oli keppi, ja pesin jalkaa jokaisessa purossa, jonka yli kuljin, ja eräs eukko antoi minulle rievun siteeksi.
— Herra Bhaerin täytyy heti nähdä jalkasi ja sitoa se, sanoi rouva Bhaer ja riensi viereiseen huoneeseen jättäen oven raolleen, niin että Dan kuuli mitä puhuttiin.
— Fritz, poika on tullut.
— Kuka? Dan?
— Niin. Teddy näki hänet ikkunasta ja me huutelimme häntä, mutta hän meni pois ja piiloutui heinäkasan taa. Minä löysin hänet sieltä hetki sitten nukkumasta — puolikuolleena kivusta ja väsymyksestä. Hän karkasi kuukausi sitten Pagen luota ja on siitä lähtien ollut matkalla tänne. Ei kuulemma tahtonut näyttäytyä meille, vaan aikoi jatkaa matkaa kaupunkiin vain nähtyään meidät. Toivo takaisinpääsystä on varmaan antanut hänelle voimaa voittaa vastukset, ja nyt hän odottaa tietoa, annatko hänelle anteeksi ja otatko hänet takaisin.
— Kysyikö hän sitä?
— Hänen silmänsä kysyivät, ja kun minä herätin hänet, hän sanoi kuin eksynyt lapsi: "Äiti Bhaer, minä olen tullut kotiin." Minulla ei ollut sydäntä moittia häntä, vaan otin hänet kuin karanneen karitsan takaisin katraaseen. Saanhan minä pitää hänet, Fritz?
— Saat tietysti! Tämähän todistaa, että olemme voittaneet pojan sydämen, enkä tahtoisi enää lähettää häntä pois sen kummemmin kuin omaa Robianikaan.
Pari kyyneltä, jotka vähitellen olivat kertyneet Danin silmiin, vieri alas pitkin likaisia poskia. Kukaan ei nähnyt niitä, sillä Dan pyyhki ne kiireesti pois; mutta luultavasti tuona hiljaisena hetkenä Danin vanha epäluulo näitä hyviä ihmisiä kohtaan häipyi ikipäiviksi. Hän ei puhunut mitään, päätti vain mielessään yrittää parastaan.