Dan vaipui heti uneen ja nukkui sikeästi monta tuntia. Sitten hänen jalkaansa alkoi vihloa ja pakottaa. Siihen herättyään poika heittelehti levottomana vuoteessa ja koetti olla valittamatta.
Yöllä rouva Bhaer kulkea hissutteli ympäri taloa. Hän sulki ikkunoita siltä varalta että tuuli yltyisi, veti hyönteisverkon Teddyn vuoteen eteen ja katsoi Tommyä, joka joskus käveli unissaan. Hänen tarkka korvansa kuuli Danin hiljaisen valituksen, ja heti paikalla hän oli pojan luona. Tuskissaan Dan juuri takoi kuumaa tyynyään, kun valokiila tunkeutui ovenraosta hallin läpi ja Jo-rouva astui sisään kuin hullunkurinen aave suuri hiusnuttura päälaella ja yllään pitkä harmaa yöpuku.
— Koskeeko sinuun, Dan?
— Jalkani on hurjan kipeä, mutta en minä aikonut herättää ketään.
— Minä olen kuin pöllö, joka lentelee aina öisin. Totisesti, sinun jalkasi on kuuma kuin kekäle, käärettä täytyy taas kastella, sanoi äidillinen pöllö ja lensi pois tuodakseen lisää käärettä ja kannullisen jäävettä.
— Kylläpä tekee hyvää, huokasi Dan, kun kääre oli taas paikoillaan.
— Kas niin, koeta nyt nukkua jos voit, äläkä pelästy vaikka näet minut uudestaan, sillä vaihdan kääreen jonkin ajan kuluttua.
Puhuessaan Jo-rouva kumartui kohentamaan pojan vuodetta. Hänen suureksi ihmeekseen Dan kiersi silloin kätensä hänen kaulaansa, veti kasvot lähemmäksi, suuteli häntä ja mutisi katkonaisesti "kiitos". Jo-rouva ymmärsi kömpelön hyväilyn tarkoituksen, hyväksyi äänettömän lupauksen eikä pilannut asiaa hämmästelyllä. Hän muisti vain, ettei Danilla ollut äitiä, suuteli pojan ruskeata poskea, joka hellyyden osoituksen jälkeen oli puoliksi hautautunut tyynyyn ja sanoi:
— Sinä olet nyt minun poikani, ja jos tahdot, voit tehdä minut siitä ylpeäksi ja iloiseksi. Nämä sanat Dan muisti kauan.
Hiipiessään toisen kerran Danin luo Jo-rouva tapasi hänet syvässä unessa. Poika ei herännyt eikä osoittanut mitään kivun merkkejä, kun rouva Bhaer vaihtoi käärettä, tuskan juonteet vain lientyivät ja kasvoilla kuvastui tyyni rauha.