Seuraava päivä oli sunnuntai ja talossa oli niin hiljaista, että Dan heräsi vasta puolen päivän aikaan. Katsellessaan ympärilleen hän näki innokkaiden pikku kasvojen kurkistelevan ovenraosta. Hän ojensi kätensä, ja Teddy hyökkäsi huoneeseen, heittäytyi poikittain hänen päälleen ja hihkui: — Minun Danny, minun Danny! ja taputti ja halaili häntä onnellisena. Pian ilmestyi rouva Bhaerkin tuomaan aamiaista. Teddy halusi välttämättä tarjoilla. Hän syötti Dania kuin pikkulasta toisten suureksi huviksi.
Sitten tuli tohtori ja onneton spartalainen joutui koville, sillä yksi jalkapöydän luista oli mennyt sijoiltaan ja sen paikoilleen asettaminen oli niin tuskallista, että pojan huulet olivat valkoiset ja suuret hikikarpalot kohosivat hänen otsalleen. Mutta hän ei päästänyt äännähdystäkään, puristi vain Jo-rouvaa kädestä niin lujasti, että se oli punainen vielä kauan aikaa jälkeenpäin.
— Pojan on oltava makuulla ainakin viikko, eikä hän saa astua jalallaan maahan. Sitten vasta nähdään, pääseekö hän liikkumaan kainalosauvojen varassa vai pitääkö hänen pysyä vuoteessa kauemmin, sanoi tohtori Firth pistäen laukkuunsa kiiltävät pihtinsä, joita Dan ei mielellään katsellut.
— Paraneehan se tästä? kysyi Dan pelästyneenä.
— Toivotaan, sanoi tohtori jättäen Danin hyvin masentuneelle mielelle, sillä jalan menettäminen on kauhea onnettomuus toimeliaalle pojalle.
— Älä sure, minä olen oivallinen sairaanhoitaja ja kuukauden päästä kävelet jo niin kuin ennenkin, sanoi Jo-rouva toiveikkaasti.
Mutta Dan pelkäsi niin rammaksi tulemista, ettei edes Teddyn huolenpito piristänyt häntä. Jo-rouva ehdotti silloin, että pari pojista tulisi katsomaan häntä, ja kysyi, kenet hän halusi nähdä.
— Natin ja Demin; ja pyytäisin myös hattuni, koska siinä on jotain, josta he varmaan pitäisivät. Mahdoitteko te heittää minun nyyttini menemään? kysyi Dan huolestuneena.
— En, se on kyllä tallessa, sillä arvelin siinä olevan kalleuksia.
Jo-rouva toi hänen vanhan olkihattunsa, joka oli täynnä perhosia ja kuoriaisia, ja nenäliinan, johon oli matkan varrella kertynyt kummallisia esineitä: linnunmunia sievästi sammalessa, harvinaisia kiviä ja simpukankuoria, sienen kappaleita ja pikku rapuja, jotka vankeus oli saanut ihan raivoon.