— Nanin esimerkki taitaakin tarttua Daisyyn eikä päinvastoin. Kas vain pikku prinsessaa, hän on täysin unohtanut arvokkuutensa ja kirkuu siinä missä toisetkin. Nuoret neidit, mitä tämä nyt on olevinaan? ja herra Laurence pelasti pikku tyttärensä ilmeisestä vaarasta, sillä hevoset hyppivät villisti hänen ympärillään kuolaimiaan pureskellen tytön heiluttaessa pitkää piiskaa molemmin käsin.
— Meillä oli kilpa-ajot, ja minä voitin, hihkui Nan.
— Olisin minäkin voinut juosta kovemmin, mutta pelkäsin että Bess putoaa, kirkui Daisy.
— Hei, menkää siitä! huusi prinsessa sivaltaen piiskallaan niin, että hevoset kiisivät tiehensä eivätkä enää näyttäytyneet.
— Kallis tyttäreni, lähdetään pois tästä huonotapaisesta joukosta, ennen kuin sinä menet kokonaan pilalle. Hyvästi, Jo! Ensi kerralla näen kai pojillasi parsimukset käsissä.
— Se ei vahingoittaisi heitä vähääkään. Minä en anna periksi, muista se, sillä yritykseni menevät aina muutaman kerran myttyyn ennen kuin ne onnistuvat. Terveisiä Amylle ja äitikullalle! huusi Jo, kun vaunut lähtivät liikkeelle. Viimeiseksi Laurie näki Jo-rouvan lohduttelemassa Daisya, joka oli hävinnyt kilpailun, ja ilmeisesti hän tuntui olevan mielipuuhassaan.
Innostus oli suuri koko viikon, kun vaunuvajaa kunnostettiin. Työ kävikin joutuin, vaikka pojat olivat lakkaamatta kyselemässä, neuvomassa ja häiritsemässä. Vanha Gibbs oli ratkeamaisillaan, mutta hänen onnistui kaikesta huolimatta saada työnsä valmiiksi. Perjantai-iltana kaikki oli kunnossa — katto korjattu, hyllyt paikoillaan, seinät valkaistu, peräseinässä iso ikkuna, josta tulvi valoa ja avautui kaunis näköala joelle, niityille ja etäisille vuorille. Suuren oven yläpuolelle oli maalattu punaisin kirjaimin: 'Laurencen museo'.
Koko lauantaiaamun pojat suunnittelivat, miten järjestäisivät tavaransa museoon, ja kun herra Laurence tuli mukanaan akvaario, johon Amy-rouva oli kuulemma kyllästynyt, heidän riemullaan ei ollut rajoja.
Iltapäivä kului järjestelypuuhissa, ja kun juoksu, tavaroitten raahaaminen ja vasaran pauke päättyi, kutsuttiin naisväki tutustumiskäynnille.
Museo oli kerrassaan viehättävä, ilmava, puhdas ja valoisa. Humalaköynnös värisytti lehtiään avoimen ikkunan ympärillä, keskelle lattiaa oli sijoitettu kaunis akvaario, jossa suikerteli siroja vesikasveja ja jossa kultakalat välähtelivät. Ikkunan molemmin puolin oli rivi hyllyjä odottamassa poikien kalleuksia. Danin korkea kaappi oli sijoitettu ison oven eteen, koska vain pientä ovea käytettiin. Kaapin päällä oli kummallinen intiaanien epäjumala, hirveän ruma mutta mielenkiintoinen. Vanha herra Laurence oli lähettänyt sen sekä hienon kiinalaisen donkin täysissä purjeissa; veneelle löytyi sopiva paikka huoneen keskellä olevalla pitkällä pöydällä. Renkaassa sen yläpuolella keikkui elävän näköisenä rouva Bhaerin lahjoittama Polly-papukaija, joka oli kuollut vanhuuttaan ja huolellisesti täytetty. Seiniä koristivat käärmeennahka, iso ampiaispesä, tuohikanootti, pitkä rihmallinen linnunmunia, etelän harmaasta sammalesta tehty seppele, muutamia lepakoita ja iso kilpikonnan kuori. Demi oli lahjoittanut kokoelmaan strutsinmunan ja tarjoutunut vapaaehtoisesti esittelemään museota vieraille, jos tarve vaati. Kiviä oli kertynyt niin paljon, että vain osa niistä voitiin sijoittaa simpukankuorten lomaan hyllyille, loput ladottiin nurkkiin, jotta Dan joutohetkinään saisi tutkia niitä.