— Niin, ja voidaanhan me pyydystää sammakoita ja keittää niitä. Isä on kerran syönyt niitä ja ne olivat kuulemma hirveän hyviä, lisäsi Nan, jota tämä sinivatukkaniitylle eksyminen alkoi viehättää.
— Missä me keitämme ne? Eihän meillä ole tultakaan.
— En minä vaan tiedä; ensi kerralla otan kyllä tulitikkuja taskuun, sanoi Nan harmissaan, kun sammakkokeiton tiellä oli moinen este.
— Eikö tulta voi sytyttää tulikärpäsillä? kysyi Rob toiveikkaasti, kun näki niiden lentelevän kuin siivekkäät kipinät.
— Yritetään. Ja jonkin aikaa kului oikein mukavasti, kun he pyydystivät kärpäsiä ja koettivat saada niillä syttymään pari taittamaansa oksaa. — On ihmisten petkutusta, että niitä sanotaan tulikärpäsiksi, kun niillä ei kuitenkaan saa tulta, sanoi Nan heittäen äkäisenä menemään onnettoman tulikärpäsen, joka oli loistanut parhaansa mukaan ja kulkenut nöyrästi oksaa edestakaisin miellyttääkseen innokasta pikku kokeilijaa.
— Kyllä äiti kohta tulee, sanoi Rob, kun he taas olivat olleet kauan hiljaa, tarkastelleet tähtiä ja kuunnelleet sirkkojen siritystä.
— En käsitä, miksi Jumala loi ollenkaan yön, kun päivä on niin paljon mukavampi, sanoi Nan miettivästi.
— Se on nukkumista varten, vastasi Rob haukotellen.
— Nuku sitten, sanoi Nan Robia taputellen.
— Minä tahdon omaan sänkyyn. Minä tahdon Teddyn luo, parahti Rob, kun linnut sirkuttivat hiljaa turvallisissa pikku pesissään.