— Yö on tainnut jo mennä ja aamu sarastaa. Minä haluan nähdä auringon nousun. Kyllä me päivänvalossa löydämme nopeasti kotiin.
Mutta ennen kuin pyöreä kuu ennätti nousta kukkulan takaa ja hävittää Nanin toiveet, hän nukahti nojaten päätään kuivuneeseen sananjalkapensaaseen ja näki suloisia kesäyön unia tulikärpäsistä, sinisistä esiliinoista, vatukkavuorista ja Robista, joka kuivasi mustan lehmän kyyneliä tämän nyyhkyttäessä:
— Minä tahdon kotiin. Minä tahdon kotiin!
Sillä aikaa kun lapset rauhallisesti nukkuivat hyönteisten suristessa viihdyttävää tuutulaulua, perheellä oli kotona hirveä hätä. Heinähäkki oli tullut kello viideltä niitylle ja kaikki muut paitsi Jack, Emil, Nan ja Rob odottivat sitä jo latojen luona. Franz oli ajamassa Silaksen sijasta, ja kun pojat kertoivat toisten lähteneen jalan metsän halki, hän näytti tyytymättömältä ja sanoi:
— Rob olisi pitänyt jättää kyytiin. Hän väsyy niin pitkästä kävelystä.
— Sitä kautta on lyhyin matka ja he kantavat häntä, sanoi Pumppu, jolla oli jo kiire illalliselle.
— Olivatko Nan ja Rob varmasti mukana?
— Olivat tietysti. Minä näin kun he kiipesivät aidan yli ja huusin, että kello on kohta viisi, ja Jack vastasi, että he menevät toista tietä, selitti Tommy.
— Hyvä on, nouskaa sitten kärryihin! Ja niin heinähäkki lähti jyristämään kuormassaan väsyneet lapset ja täpötäydet marjasangot.
Jo-rouva tuli levottomaksi kuullessaan retkeläisten jakaantumisesta
ja lähetti Franzin hakemaan Tobylla väsyneitä lapsia kotiin.
Illallinen oli syöty ja perhe istui tapansa mukaan kuistilla, kun
Franz palasi hikisenä, pölyisenä ja huolissaan.