— Ovatko he jo kotona? hän huusi pitkän matkan päästä.
— Eivät, vastasi Jo-rouva ja hyppäsi tuoliltaan niin pelästyneen näköisenä, että kaikki toisetkin nousivat ja kokoontuivat Franzin ympärille.
— Minä en löytänyt heitä mistään, hän aloitti, mutta hänet keskeytti äänekäs hei-huuto ja Jack ja Emil ilmestyivät talon takaa.
— Missä Nan ja Rob ovat? huusi Jo-rouva tarttuen Emilin käsivarteen.
— En minä tiedä. Eivätkö he sitten tulleet toisten mukana? tämä vastasi hämmästyneenä.
— Eivät. George ja Tommy olivat tietävinään, että he lähtivät teidän kanssanne.
— Eivät he tulleet. Emme me ole heitä nähneetkään. Me olimme purolla uimassa ja kävelimme metsän halki, selitti Jack.
— Ilmoittakaa herra Bhaerille, sytyttäkää lyhdyt ja pyytäkää Silasta minun luokseni.
Jo-rouva ei sanonut muuta, mutta jokainen tiesi, mitä hän tarkoitti ja riensi täyttämään käskyä. Kymmenen minuutin kuluttua herra Bhaer ja Silas olivat matkalla metsään ja Franz ratsasti vanhalla Andyllä haravoimaan isoa niittyä.
Jo-rouva pisti koriin vähän ruokaa pöydältä ja pienen pullon viinaa rohdoskaapista, otti lyhdyn ja pyysi Jackin ja Emilin mukaansa. Käskettyään toisten pysyä kotona hän nousi Tobyn selkään ja lähti matkaan avopäin ja leninkisillään. Hän kuuli jonkun juoksevan perässä, mutta ei sanonut mitään ennen kuin pysähtyi jonkin matkan päässä kuuntelemaan ja huutamaan Nania ja Robia. Silloin lyhdyn valo lankesi Danin kasvoille.