Nan pyyhkäisi pois pari kirkasta pisaraa, jotka kiilsivät ikkunalaudalla, ja painautui Jo-rouvan rintaa vasten, kun tämä otti hänet polvelleen ja sanoi ystävällisesti — hän oli näet huomannut pisarat ja tiesi mitä ne merkitsivät:
— Äidilläni oli siis sinunkin mielestäsi hyvä keino parantaa karkureita?
— Oli, vastasi Nan, sillä pitkä hiljainen päivä oli lannistanut hänet.
— Toivottavasti minun ei tarvitse koettaa sitä uudestaan.
— Ei tarvitse, sanoi Nan niin totisena, että Jo-rouva oli tyytyväinen eikä puhunut enää mitään, sillä hän ei yleensä pilannut rangaistusten tehoa pitkillä nuhdesaarnoilla.
Silloin Rob ilmestyi kantaen varovaisesti pikku vuoassa paistettua torttua.
— Tämä on tehty minun marjoistani ja sinä saat siitä puolet, hän sanoi hyväntuulisesti. — Tule, pyydetään Mary-Annia jakamaan se valmiiksi, kohta on teeaika.
Nan hyppäsi pystyyn, mutta pysähtyi sitten ja sanoi:
— Minä unohdin, enhän minä pääsekään.
— Koeta niin näet, sanoi rouva Bhaer, joka Nanin puhuessaan oli avannut solmun.