— Hiljaa! komensi herra Bhaer, ja poikien asetuttua hän sanoi vakavasti:
— Minä olen hyvin pahoillani, Nat, mutta kaikki todisteet ovat sinua vastaan, ja aikaisempi vilpistelysi saa meidät herkemmin epäilemään sinua kuin jotakuta muuta poikaa. Mutta huomaa, Nat, etten syytä sinua tästä rikoksesta. Minä en rankaise sinua siitä ennen kuin olen täysin varma syyllisyydestäsi, enkä kysele siitä sinulta enää. Jätän asian omantuntosi ratkaistavaksi. Jos olet syyllinen, voit tulla luokseni yöllä tai päivällä tunnustamaan, ja minä annan sinulle anteeksi ja autan sinua sovittamaan rikkomuksen. Jos taas olet viaton, totuus tulee kyllä ilmi ennemmin tai myöhemmin. Minä olen ensimmäisenä pyytämässä sinulta anteeksi epäilystäni ja teen ilomielin parhaani, että maineesi puhdistuisi.
— Minä en ottanut rahoja! nyyhkytti Nat pää käsien varassa, sillä hän ei voinut kestää toisten epäluuloisia ja halveksivia katseita.
— Toivon ettet ottanut niitä, sanoi herra Bhaer ja oli hetken vaiti aivan kuin antaakseen syylliselle, kuka hän sitten olikin, vielä tilaisuuden tunnustaa. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään; hiljaisuuden rikkoivat vain pienten poikien yksittäiset niiskaukset. Herra Bhaer pudisti päätään ja lisäsi pahoillaan:
— En voi tehdä muuta. Haluan vain vielä sanoa: minä en puhu enää tästä asiasta ja toivon, että te seuraatte minun esimerkkiäni. Tuskin voitte suhtautua yhtä ystävällisesti kuin ennen siihen, jota epäilette, mutta otaksun ilman muuta, ettei kukaan millään tavoin kiusaa epäilyksenalaista — hänellä on kyllin raskasta muutenkin. Ja nyt työhön.
— Isä Bhaer päästi Natin liian helpolla, mutisi Ned Emilille, kun he avasivat kirjansa.
— Pidä suusi kiinni, ärähti Emil, jonka mielestä perheen kunniaan oli tullut tahra.
Herra Bhaer oli ollut oikeassa: ankarinkin selkäsauna olisi ollut helpompi kestää kuin ne kylmät katseet ja karttelu, joita Nat nyt epäiltynä sai osakseen. Hän kärsi hiljaista kidutusta kokonaisen viikon, vaikka kukaan ei nostanut kättä häntä vastaan eikä viitannut sanallakaan asiaan.
Se juuri olikin kurjaa. Olisi ollut helpompaa, jos he olisivat puhuneet suunsa puhtaaksi tai vaikkapa piesseet hänet perin pohjin, sen sijaan että kyräilivät häntä niin, että oli vaikeata kohdata kenenkään katsetta. Yksinpä rouva Bhaerinkin silmät karttelivat Natia, vaikka hän muuten olikin melkein yhtä ystävällinen kuin ennen. Mutta isä Bhaerin surullinen katse viilsi kipeimmin Natin sydäntä, sillä hän rakasti lämpimästi opettajaansa ja tiesi, että tämä kaksinkertainen rikos oli sortanut kaikki isä Bhaerin toiveet.
Talossa oli vain yksi ihminen, joka ehdottomasti uskoi Natia ja piti urheasti hänen puoliaan kaikkia muita vastaan. Se oli Daisy. Tyttö ei voinut selittää, miksi hän luotti Natiin, vaikka kaikki asianhaarat puhuivat tätä vastaan. Hän tunsi vain, ettei voinut epäillä Natia ja asettui myötätuntoisesti hänen puolelleen. Kukaan ei saanut sanoa sanaakaan Natia vastaan. Kerran Daisy jopa löi rakasta Demiäkin, kun tämä yritti todistaa, että Natin täytyi olla syyllinen, koska kukaan muu ei tiennyt rahoista.