Osaksi hän onnistuikin, sillä Nat huusi vihoissaan:
— Jos jankutat tuota vielä kerran, niin minä kerron herra Bhaerille. Minä en ole mikään kielikello, mutta ellet pahus vieköön jätä Dania rauhaan, minä kerron hänelle.
— Kyllähän sinulta kanteleminen käy, senkin käärme, kun kerran varastat ja valehteletkin, pilkkasi Ned, joka ei uskonut Natin ikinä rohkenevan mennä herra Bhaerin puheille puolustamaan Dania.
Natin vastausta ei koskaan kuultu, sillä tuskin Ned oli lopettanut, kun pitkä käsi tarttui takaapäin hänen kaulukseensa, nosti hänet mukkelis makkelis kiviaidan yli ja lennätti puroon niin että läiskähti.
— Sano se vielä kerran, niin painan pääsi veden alle, kunnes haukot henkeä! huusi Dan seisten kuin jokin uusi Rhodoksen kolossi hajareisin kapean puron yläpuolella ja tuijottaen vedessä räpiköivää nitistettyä nuorukaista.
— Minähän laskin leikkiä, sanoi Ned.
— Itse olet käärme, kun ahdistelet Natia. Jos minä vielä tapaan sinut samassa puuhassa, paiskaan sinut jokeen. Ylös siitä ja painu matkoihisi, Dan raivosi.
Ned katosi vettä valuen, ja yllättävä istumakylpy taisi tehdä hyvää hänelle, sillä sen jälkeen hän suhtautui molempiin poikiin varsin kunnioittavasti ja uteliaisuus näytti hukkuneen puroon. Kun Ned oli lähtenyt, Dan hyppäsi kiviaidan yli ja tapasi Natin aivan herpautuneena ja murheen murtamana.
— Ei hän taida toista kertaa kiusata sinua! Kerro heti, jos hän vielä käy kimppuusi, niin minä kyllä näytän hänelle, sanoi Dan yrittäen rauhoittua.
— En minä niin välitä, mitä hän minusta sanoo; olen tottunut semmoiseen, mutta minua raivostuttaa, kun hän epäilee sinua.