— Ne ainakin luottavat minuun, sanoi Nat kuullessaan tämän. Vaikka pojat nauroivat moiselle ajatukselle, se ilahdutti kuitenkin Natia, sillä kun ihminen on oikein maailman murjoma, kirjavan kanankin osanotto tuottaa lohtua.
Tommy ei kuitenkaan ottanut uutta yhtiökumppania, sillä epäluulo oli myrkyttänyt hänet ja vienyt hänen mielenrauhansa. Ned tarjoutui toveriksi, mutta Tommyn kunniaksi on sanottava, että hän selitti oikeudenmukaisesti:
— Voi vielä selvitä, ettei Nat ottanutkaan minun rahojani ja silloin me perustamme uudestaan yhtiön. En oikein usko sitä, mutta annan hänelle joka tapauksessa tilaisuuden ja odotan vielä vähän aikaa.
Billy oli ainoa, johon Tommy saattoi täysin luottaa, ja Billy etsikin uskollisesti munia ja toi ne ehjinä isännälleen täysin tyytyväisenä, jos sai joskus omenan tai sokeriluumun palkaksi. Danin synkän sunnuntain jälkeisenä aamuna Billy sanoi työn antajalleen:
— Löysin vain kaksi, vaikka kuinka etsin.
— Ne tulevat aina vain laiskemmiksi. En ole ikinä nähnyt ärsyttävämpiä kanoja, pauhasi Tommy muistellen niitä päiviä, jolloin hän sai kuusikin munaa. — No, pane ne minun hattuuni ja anna pala liitua, minun täytyy joka tapauksessa kirjoittaa ne muistiin.
Billy kiipesi viljatynnyrille ja kurkotti viskurikoneen ylälokeroon, jossa Tommy piti kirjoitusvälineitään.
— Täällähän on julmasti rahaa, ilmoitti Billy.
— Eikä ole, sillä minä vaihdoin kassan toiseen paikkaan, väitti
Tommy.
— Onpas, — yksi, neljä, kahdeksan, kaksi dollaria, väitti Billy, joka ei osannut vielä oikein laskea.