— Panin.
Ympäri pöytää kuului mutinaa, Tommy laski kolauttaen mukinsa ja Daisy huudahti:
— Minä tiesin, ettei se ollut Nat!
Nan herahti itkuun ja Jo lähti huoneesta niin pettyneenä, surullisena ja häpeissään, ettei Dan voinut sitä kestää. Hän peitti hetkeksi kasvonsa, mutta nosti sitten päänsä pystyyn, oikaisi hartiansa kuin korjaten painavaa kantamusta ja sanoi uhmaten ja ylimielisesti niin kuin aikoinaan taloon tullessaan:
— Minä panin ne rahat sinne. Saatte tehdä minulle mitä haluatte, mutta en puhu siitä sanaakaan enempää.
— Etkö edes, että olet pahoillasi? kysyi herra Bhaer pohtien pojassa tapahtunutta suurta muutosta.
— En ole pahoillani.
— Minä annan hänelle pyytämättäkin anteeksi, sanoi Tommy. Hänestä oli vaikeampaa nähdä urhea Dan syytettyjen penkillä kuin hento Nat.
— Minä en tarvitse sinun anteeksiantoasi, vastasi Dan karheasti.
— Ehkä tarvitsetkin kun olet miettinyt asiaa yksiksesi. En osaa sanoa kuinka hämmästynyt ja pettynyt olen, mutta tulen vähän ajan kuluttua sinun huoneeseesi puhumaan siitä.