Pojat kiiruhtivat toimiinsa, sillä kullakin oli jokapäiväiset velvollisuutensa ja ne piti hoitaa tunnollisesti. Joku kantoi puita ja vettä, joku lakaisi portaat tai juoksi rouva Bhaerin asioilla. Toiset ruokkivat lemmikkieläimiä ja siivosivat tallipihaa Franzin kanssa. Daisy pesi kupit ja Demi kuivasi ne, sillä kaksoset työskentelivät mielellään yhdessä, ja Demiä oli opetettu auttamaan kotiaskareissa. Yksinpä pikku Teddylläkin oli oma tehtävänsä: hän tepsutti edestakaisin keräten lautasliinoja ja työntäen tuoleja paikoilleen. Puolisen tuntia pojat hyörivät kuin mehiläisparvi, kunnes raitiovaunu vihdoin tuli. Isä Bhaer työntyi sisään kannoillaan Franz, ja kahdeksan vanhinta Plumfieldin poikaa, ja niin he lähtivät kolmen kilometrin kirkkomatkalle kaupunkiin.
Koska Natilla oli kiusanaan yskä, hän jäi kotiin neljän pienimmäisen pojan kanssa ja vietti onnellisen aamun kuunnellen rouva Bhaeria, joka luki heille huoneessaan kertomuksia ja opetti Natille uuden virren. Sitten hän askarteli itsekseen liimaamalla kuvia vanhaan tilikirjaan.
— Tämä on minun sunnuntaikaappini, sanoi rouva Bhaer osoittaen Natille hyllyjä, jotka olivat täynnä kuvakirjoja, maalilaatikoita, piirustusvihkoja, pieniä päiväkirjoja ja kirjoitustarvikkeita. — Haluan poikien pitävän sunnuntaista ja huomaavan, että se on rauhallinen, miellyttävä lepopäivä, jolloin ei käydä koulua eikä leikitä, vaan nautitaan hiljaisista huvituksista ja opitaan vielä tärkeämpiä asioita kuin koulutiedot. Ymmärrätkö minua? hän kysyi katsellen Natin tarkkaavaista ilmettä.
— Tarkoitatteko, että opitaan tulemaan hyviksi ihmisiksi? poika kysyi hetken epäröityään.
— Sitä juuri. Että olisit hyvä ja haluaisit olla hyvä. Tiedän varsin hyvin, että se on joskus kovaa työtä, mutta me autamme kaikki toisiamme ja pääsemme siten eteenpäin. Tässä on yksi tapa, jolla yritän auttaa poikia. Rouva Bhaer otti esiin paksun kirjan, joka näytti melkein täyteen kirjoitetulta ja avasi sivun, jonka yläreunassa oli vain yksi ainoa sana.
— Tuossahan on minun nimeni! huudahti Nat hämmästyneenä.
— Niin on. Minulla on sivu kutakin poikaa varten. Pidän kirjaa siitä, miten kukin teistä menestyy viikon varrella, ja sunnuntai-iltana näytän sitten tuloksen. Jos se on huono, olen murheellinen ja pettynyt, mutta hyvästä tuloksesta olen iloinen ja ylpeä. Mutta olkoonpa kummin päin hyvänsä, pojat tietävät, että haluan auttaa heitä, ja he yrittävät parhaansa minun ja isä Bhaerin takia.
— Varmasti he yrittävätkin, sanoi Nat, joka nähtyään vilaukselta Tommyn nimen vastapäiseltä sivulta olisi mielellään halunnut tietää, mitä sen alle oli kirjoitettu.
Rouva Bhaer näki hänen katseensa, pudisti päätään ja sanoi lehteä kääntäen:
— Ei, minä näytän arvosteluni vain asianomaiselle. Sanon tätä omantunnon kirjakseni; ja vain sinä ja minä saamme koskaan tietää, mitä kirjoitetaan sinun sivullesi. Riippuu kokonaan sinusta, oletko iloinen vai häpeätkö lukea sitä ensi sunnuntaina. Luulen kuitenkin, että arvostelusta tulee hyvä; joka tapauksessa koetan tehdä asiat sinulle helpoiksi täällä uudessa ympäristössä ja olen täysin tyytyväinen jos noudatat vähiä sääntöjämme, viihdyt poikien kanssa ja olet oppivainen.