— Minä koetan. Natin laihat kasvot punastuivat ja hänet täytti palava into tehdä rouva Bhaer iloiseksi ja ylpeäksi eikä surulliseksi ja pettyneeksi. — On varmasti paljon vaivaa kirjoittaa niin monesta pojasta, hän lisäsi, kun rouva Bhaer sulki kirjansa taputtaen poikaa rohkaisevasti olalle.
— Ei minusta, sillä en tosiaankaan tiedä, kummasta pidän enemmän, kirjoittamisesta vai pojista, hän sanoi ja naurahti nähdessään Natin hämmästyvän moisesta vaihtoehdosta. — Tiedän kyllä, että monet ihmiset pitävät poikia vaivalloisina, mutta se johtuu vain siitä, etteivät he ymmärrä poikia. Minä ymmärrän, enkä ole ikinä tavannut poikaa, jonka kanssa en tulisi toimeen, kunhan ensin olen löytänyt pehmeän kohdan hänen sydämessään. Hyvänen aika, enhän minä millään tulisi toimeen ilman rasavilliä, meluavaa poikajoukkoani, vai tulisinko, Teddy? sanoi rouva Bhaer ja ehti juuri ajoissa siepata syliinsä pikku veijarin ja pelastaa siten ison mustepullon joutumasta tämän taskuun.
— Nyt haluat varmaan mennä luokkaan harjoittelemaan niitä virsiä, joita aiomme illalla laulaa, sanoi rouva Bhaer arvaten tosiaan, mitä toinen mieluiten halusi tehdä.
Yksin rakkaan viulunsa kanssa, nuottikirja tuettuna aurinkoiselle ikkunalle — kevään kauneus ulkona ja pyhäpäivän hiljaisuus sisällä — Nat nautti pari tuntia täydellisestä onnesta; hän unohti tyystin entiset pahat päivät.
Kun kirkkomiehet palasivat ja päivällinen oli syöty, pojat hajaantuivat ympäri taloa lukemaan, kirjoittamaan kotiin tai keskustelemaan hiljaa toistensa kanssa. Kello kolmelta koko perhe lähti kävelemään, sillä nuoret toimeliaat pojat tarvitsivat myös liikuntaa; ja näillä kävelyretkillä heitä opetettiin näkemään ja rakastamaan Luojan suuria ihmetöitä kauniissa luonnossa.
Rouva Bhaer ajoi Daisyn ja kahden oman poikansa kanssa kaupunkiin jokaviikkoiselle vierailulle isoäidin luo. Se olikin ahkeran äiti Bhaerin ainoa vapaahetki ja suurin ilo. Nat ei jaksanut vielä lähteä pitkälle kävelyretkelle, ja siksi häntä kehotettiin jäämään kotiin Tommyn kanssa, joka tarjoutui toimimaan Plumfieldin isäntänä.
— Talon sinä olet nähnyt, mennään katsomaan puutarhaa, aittaa ja eläintarhaa, sanoi Tommy heidän jäätyään Pöpön valvontaan.
— Minkälaista eläintarhaa? kysyi Nat, kun he kiersivät talon ympäri.
— Meillä kaikilla on oma lemmikkieläin. Niitä pidetään jyväaitassa ja me sanomme sitä eläintarhaksi. Tässä se on. Eikös minun marsuni olekin kaunis? Tom kysyi ylpeästi esitellen rumimman elukan, minkä Nat oli koskaan nähnyt.
— Tunnen pojan, jolla on niitä kokonainen tusina, ja hän olisi antanut minulle yhden niistä, mutta ei minulla ollut sille paikkaa. Se oli valkoisen- ja mustankirjava ja aikamoinen votkale, ja voisin ehkä saada sen sinulle, jos haluat, sanoi Nat ja hänestä tuntui, että siinä oli kelvollinen vastalahja Tommyn ystävyydestä.