— Me pojat puheltiin äskeisestä merkitsevästä tapauksesta, sanoi Tom lainaillen umpimähkään sanoja puheesta, jonka Franz oli juuri pitänyt kerhossa. — Minä ehdotin, että me antaisimme Danille jonkin lahjan hyvitykseksi siitä kaikesta, ymmärräthän — jonkin hyvän ja hyödyllisen esineen. Mitähän annettaisiin?
— Perhoshaavi, sitä hän on jo kauan halunnut, sanoi Nat näyttäen hieman pettyneeltä, sillä hän oli toivonut että salaisuus koskisi häntä itseään.
— Ei, hyvä mies, mikroskooppi sen pitää olla, hieno mikroskooppi, jolla voi tutkia soluja, vesieläimiä, muurahaisen munia, tähtiä ja kaikkea. Eikö se olekin aikamoinen lahja? kysyi Tom sekoittaen innoissaan mikroskoopin ja kaukoputken.
— Yliveto! Oikein hauskaa! Mutta eikö se maksa kauheasti? huudahti Nat tuumien, että hänen ystävänsä alkoikin olla arvossa pidetty henkilö.
— Tietysti se maksaa. Mutta annetaan kaikki jotakin. Minä merkitsin listaan viisi dollariani, sillä jos kerran annetaan, niin annetaan pihistelemättä.
— Mitä, panitko sinä siihen kaikki rahasi? Oletpa sinä reilu kaveri! sanoi Nat vilpittömän ihailevasti.
— Minulla on ollut omaisuudesta sellaista riesaa, että en rupea enää ikinä säästämään. Menköön kaikki, silloin ei varkailla ole asiaa eikä minun tarvitse epäillä ihmisiä eikä murehtia mokoman takia, vastasi Tom perin kyllästyneenä miljoonamiehen huoliin.
— Lupasiko herra Bhaer, että saat antaa pois rahasi?
— Hänestä tämä oli mainio tuuma, ja hän sanoi, että moni suuri mies on mieluummin tehnyt rahoillaan jotain hyvää kuin säästää kiikutellut niitä perintöä kärkkyvien sukulaisten riideltäviksi.
— Sinun isäsi on rikas; jakaako hänkin omaisuuttaan ihmisille?