— En tiedä. Minä ainakin saan häneltä mitä pyydän, muuta en tiedä. Puhun hänelle siitä, kun menen kotiin. Näytän hänelle joka tapauksessa hyvää esimerkkiä, sanoi Tom niin totisena, ettei Nat uskaltanut nauraa, vaan sanoi kunnioittavasti:
— Sinä voit tehdä omaisuudellasi paljon hyvää.
— Niin herra Bhaerkin sanoo, ja hän on luvannut neuvoa minua käyttämään sitä parhaalla tavalla. Minä alan Danista. Ensi kerralla kun saan dollarin, teen jotain Dickille, hän on mukava poika eikä saa taskurahaa kuin centin viikossa.
— Minusta tuo on hieno ajatus. Minäkin taidan jättää viulurahojen keräämisen. Ostan mieluummin Danille perhoshaavin, ja jos jää vielä tähteeksi, annan jotain Billylle. Billyhän ei ole köyhä, mutta hän pitää minusta ja on varmaan mielissään, jos saa minulta jotain pientä, koska minä ymmärrän paremmin kuin te muut mitä hän haluaa. Ja Nat rupesi miettimään, miten paljon onnea hän voisikaan hankkia toisille kolmella hitaasti kootulla dollarillaan.
— Hyvä. Tule, mennään kysymään herra Bhaerilta, pääsetkö maanantaina meidän kanssamme kaupunkiin, että voit ostaa sen haavin, kun minä ostan mikroskoopin. Franz ja Emil lähtevät myös ja on metkaa kierrellä kaupoissa valitsemassa.
Pojat lähtivät pois ja keskustelivat hyvin tärkeinä yksityiskohdista tuntien jo mielessään sitä iloista tyydytystä, minkä ihminen saa, kun koettaa — miten vaatimattomasti tahansa — auttaa köyhempiä ja heikompia lähimmäisiään.
— Kiivetään tuonne raitaan järjestämään nämä lehdet, siellä on varjoista ja mukavaa, sanoi Demi palatessaan Danin kanssa hiljalleen metsästä, jossa he olivat kierrelleet pitkään.
— Selvä! sanoi niukkasanainen Dan, ja he kiipesivät puuhun.
— Minkä takia haavan lehdet lepattavat aina noin metkasti? kysyi
Demi, joka oli tottunut siihen, että Dan tiesi aina kaiken.
— Ne ovat oksissa kiinni toisella tavalla kuin muut lehdet. Katsos tätä lehtiruotia, se on litistynyt lehden puolelta eri tavalla kuin oksan puolelta. Siksi pienikin tuulahdus panee sen värisemään. Jalavan lehden ruoti on niin kankea, ettei se vähästä lepata.