— Kyllä vain auttaa. Sinä et käytä enää läheskään niin paljon rumia sanoja kuin ennen, ja Jo-täti on siitä hyvillään, sillä hän sanoi, että siitä tavasta on hyvin vaikea päästä irti.
— Sanoiko hän niin? kysyi Dan vähän piristyen.
— Sinun täytyy panna kiroileminen pahelaatikkoon ja lukita se sinne.
Niin minä teen virheilleni.
— Mitä sinä tarkoitat? kysyi Dan ja tuntui kuin Demi olisi ollut hänestä melkein yhtä mielenkiintoinen kuin jokin uusi kovakuoriais- tai turilaslaji.
— Katsos, se on yksi minun salaisista leikeistäni; minä kerron sinulle, mutta sinä taidat nauraa sille, alkoi Demi iloissaan, kun oli päästy näin mieluisaan puheenaiheeseen. — Minä kuvittelen, että luonteeni on pyöreä huone ja sieluni jonkinlainen siivekäs olento, joka asuu siinä. Seinät ovat täynnä hyllyjä ja laatikoita, ja niissä minä pidän ajatuksiani, niin hyviä kuin pahojakin, ja ylipäänsä kaikkia asioita. Hyvät minä panen näkyville ja pahat visusti laatikkoihin, mutta sieltäkin ne pääsevät joskus ulos. Silloin ne täytyy ottaa kiinni ja ihan tapella niiden kanssa, sillä ne ovat voimakkaita. Yksin ollessani minä näin leikin ajatuksilla, suunnittelen ja määräilen niitä mieleni mukaan. Joka sunnuntai minä siistin huoneen ja puhun sen pienelle asukille, sanon mitä hänen tulee tehdä. Hän on joskus tavattoman ilkeä eikä tottele, niin että minun täytyy torua ja viedä hänet isoisän luo. Isoisä kyllä saa hänet tottelemaan, sillä isoisä pitää kovasti tästä leikistä, hän antaa mukavia asioita laatikkoihin pantaviksi ja neuvoo, kuinka ilkeys teljetään. Demi näytti niin totiselta ja hartaalta, ettei Dan nauranut hänen vilkkaalle mielikuvitukselleen, vaan sanoi vakavasti:
— Niin lujaa lukkoa ei varmasti olekaan, että minun pahat ajatukseni pysyisivät sen takana. Sitä paitsi huoneeni on sellaisessa siivossa, etten tiedä kuinka siitä selviäisin. Näytti siltä, kuin Dan olisi halunnut mielellään kokeilla Demin lapsekasta sielunsiivouskeinoa.
— Ovathan sinun pöytälaatikkosikin hienossa järjestyksessä. Kyllä sinä osaat siivota ja järjestää.
— Kuule, älä puhu kenellekään, mutta tullaan aina joskus tänne juttelemaan näistä asioista. Minä voin kertoa sinulle kaikenlaista mitä tiedän luonnosta ja muusta. Suostutko? ja Dan ojensi ison karkean kätensä.
Demi puristi sitä pienellä pehmeällä kädellään, ja kuilu heidän välillään umpeutui, sillä siinä onnellisessa rauhanmaailmassa, jossa pojat elivät, leikkivät lampaat ja leijonat yhdessä ja pienet lapset opettivat tietämättään vanhempia.
— Hei! sanoi Dan osoittaen taloon päin, kun Demi oli juuri aloittamassa toista esitelmää pahan kahlehtimisesta ja nitistämisestä. Ja he näkivät piilostaan Jo-rouva kävelevän hiljaa tietä pitkin syventyneenä kirjaan. Teddy taapersi jäljessä vetäen kumolleen keikahtaneita pieniä kärryjä.