Nan viljeli lääkekasveja, ja hänen palstallaan oli hieno valikoima hyödyllisiä yrttejä, joita hän hoiti yhä kasvavalla mielenkiinnolla. Syyskuussa hänellä oli paljon touhua, kun hän leikkasi, kuivasi ja niputti satonsa. Samalla hän kirjoitti pieneen vihkoon, kuinka eri yrttejä oli käytettävä. Hän oli tehnyt monenlaisia kokeita ja myös monia erehdyksiä; niinpä hän halusi varmistua, ettei toistamiseen antaisi esimerkiksi Mikille malia kissanmintun asemesta.
Dick, Doll ja Rob muokkasivat kukin maansa ja pitivät siitä ääntä enemmän kuin kaikki muut yhteensä. Molemmat D:t viljelivät palsternakkaa ja porkkanaa ja odottivat haikeina ajan kulumista, että saisivat kiskoa kallisarvoiset juureksensa maasta. Dick tutki salaa porkkanoitaan, mutta istutti ne takaisin ja myönsi Silaksen olleen oikeassa, kun tämä sanoi, että oli liian aikaista nostaa niitä.
Rob korjasi satonaan neljä pientä ja yhden suunnattoman suuren kurpitsan. Tuo kurpitsavaari näytti imeneen itseensä pienen kasvitarhan kaiken ravinnon ja koonneen kaikki auringonsäteet, ja siinä se köllötti suurena, keltaisena pallona luvaten moneksi viikoksi herkullista kurpitsapiirakkaa. Rob oli niin ihastunut jättiläiskasviinsa, että vei kaikki sitä katsomaan, ja kun halla alkoi nipistellä, hän peitteli kurpitsansa yöksi vanhalla huovalla kuin rakkaan lapsen. Kun se korjattiin, hän ei antanut kenenkään koskea siihen ja olikin vähällä taittaa selkänsä, kun työnsi sitä latoon pienillä käsikärryillä, joita Doll ja Dick kärryjen eteen valjastettuina vain vastamäessä saivat auttaa. Hänen äitinsä lupasi, että kiitosjuhlan piirakat paistettaisiin siitä, ja viittaili epämääräisesti, että hänellä oli suunnitelma, joka tuottaisi kiitetylle kurpitsalle ja sen omistajalle kunniaa.
Billy-parka istutti kurkkuja, mutta kuokki onnettomuudeksi ne maasta ja jätti rikkaruohot jäljelle. Kymmenisen minuuttia hän suri lohduttomasti tätä erehdystä, mutta unohti sitten koko asian ja kylvi maahan kourallisen keräämiään kirkkaita nappeja. Kukaan ei häirinnyt häntä; hän sai tehdä palstalleen mitä halusi, ja pian se näyttikin maanjäristyksen myllertämältä. Kun tuli korjuuaika, hänen satonsa olisi supistunut vain kiviin ja rikkaruohoihin, ellei kunnon Pöppö olisi ripustanut puolta tusinaa appelsiineja siihen kuivaan puuhun, jonka poika oli istuttanut keskelle palstaansa. Billy oli ihastunut hedelmiin eikä kukaan turmellut hänen iloaan, vaan hän sai pitää pienen ihmeensä.
Pumpulla oli monenmoisia koettelemuksia meloniensa suhteen. Hän halusi välttämättä maistaa niitä ja piti itsekseen kekkerit ennen kuin ne olivat edes kypsiä; mutta hän tuli niin kipeäksi, ettei pariin päivään uskonut enää ikinä syövänsä mitään. Mutta hän selvisi vaivoistaan ja tarjosi ensimmäiset sokerimeloninsa toisille maistamatta itse suupalaakaan. Ne olivat mainioita meloneja, sillä hän kasvatti niitä päivänpaisteisella rinteellä ja ne kypsyivät nopeasti.
Viimeinen ja paras kasvoi pitkin viinisalkoa, ja Pumppu oli ilmoittanut myyvänsä kaikki sen hedelmät naapurin rouvalle. Pojat olivat pettyneitä, sillä he olisivat toivoneet, että kaikki popsittaisiin kotona ja he ilmaisivat tyytymättömyytensä uudella ja vaikuttavalla tavalla. Kun Pumppu eräänä aamuna meni katsomaan kolmea komeaa meloniaan, jotka piti myytämän, hän kauhistui. Jokaisen vihreässä kyljessä irvisteli veitsellä vuoltu valkoinen sana: ahmatti. Hän raivostui ja juoksi Jo-rouvan luo lohduttautumaan. Tämä kuunteli, otti osaa suruun ja sanoi sitten:
— Jollet halua joutua naurun alaiseksi, sinun täytyy antaa melonisi lahjaksi.
— Kai minun sitten täytyy, en minä kuitenkaan voi löylyttää kaikkia poikia. Mutta kyllä minä tahtoisin näyttää niille konnille, että muistaisivat, pauhasi Pumppu.
Jo-rouva tiesi melkein varmasti, kuka kepposen oli tehnyt, sillä hän oli edellisenä iltana nähnyt kolme päätä epäilyttävän lähellä toisiaan sohvan nurkassa, ja kun siinä oli sipisty ja nyökytelty, Jo-rouva tiesi kokemuksesta, että kepponen oli tekeillä. Kuutamoilta, rapina vanhassa kirsikkapuussa Emilin ikkunan luona, haava Tommyn sormessa — kaikki nämä vahvistivat hänen epäilyksiään. Tyynnytettyään vähän Pumpun vihaa hän käski pojan tuoda pahoinpidellyt melonit makuuhuoneeseensa, mutta kielsi puhumasta sanaakaan tapahtuneesta. Pumppu toi melonit, ja veijarikolmikko ihmetteli, kun hän kesti kepposen näin tyynesti. Se tärveli heidän ilonsa, ja melonien täydellinen häviäminen sai heidät levottomiksi. Pumpun hyväntuulisuus lisäsi vielä huolestuneisuutta, sillä hän oli tyynempi ja tyytyväisempi kuin koskaan ja suhtautui heihin niin välinpitämättömästi, että pojat olivat aivan ymmällään.
Päivällisen aikaan he ymmärsivät kaiken; silloin Pumpun kosto kohtasi heidät ja he puolestaan joutuivat naurun alaisiksi.