— Kerro vähän John-sedästä, sanoi Emil pidättäen herra Bhaeria, kun tämä aikoi kiiruhtaa pois.
— Ennätimme ajoissa jättämään hänelle hyvästit. Daisy ja Demi olivat hänen käsivarsillaan, kun hän nukahti rauhallisesti Meg-tädin syliin. En jaksa nyt kertoa enempää, sanoi herra Bhaer ja lähti nopeasti huoneesta. Langon kuolema oli sattunut häneen kipeästi, sillä John Brooke oli ollut hänen läheinen ystävänsä.
Koko päivän talo oli hyvin hiljainen. Pikkupojat leikkivät ääneti lastenhuoneessa. Toiset kuluttivat aikaansa kävellen, istuen raidassa tai hoidellen lemmikkejään; tuntui aivan kuin olisi ollut sunnuntai keskellä viikkoa. Kaikki puhelivat John-sedästä; pojat tunsivat, että jotain arvokasta ja hyvää oli poistunut heidän pienestä maailmastaan.
Herran ja rouva Bhaer tulivat hämärissä kahdestaan kotiin, sillä Demi ja Daisy olivat jääneet äitinsä luo lohduttamaan häntä. Jo-poloinen oli lopen uupunut ja tarvitsi ilmeisesti myös, lasten lohdutusta, sillä päästyään portaille hän ensimmäiseksi kysyi:
— Missä minun pikkuiseni on?
— Täällä, vastasi hento ääni. Ja kun Dan oli laskenut Teddyn äidin syliin, poika jatkoi:
— Danny on ollut minun kanssani koko päivän ja minä olen ollut kiltti.
Jo-rouva kääntyi kiittämään uskollista hoitajaa, mutta Dan oli rientänyt hätistämään pois poikia, jotka olivat rynnänneet eteiseen tulijoita vastaan, ja puhui heille matalalla äänellä:
— Älkää tulko, ei hän jaksa kestää meitä nyt.
— Ei, älkää menkö. Haluan tavata teidät kaikki. Tulkaa vain, pojat.
Minä olen lyönyt teitä laimin koko päivän.