Jo-rouva ojensi kätensä kohti poikia, jotka kerääntyivät hänen ympärilleen ja saattoivat hänet makuuhuoneeseen.
— Minä olen niin väsynyt, että kyyhötän mieluimmin täällä Teddyn kanssa. Toisikohan joku minulle teetä, hän sanoi koettaen puhua hilpeästi.
Koko lauma hyökkäsi ruokasaliin, ja illallispöytä olisi ollut vaarassa, ellei herra Bhaer olisi joutunut hätään. Sovittiin, että toiset pojat saisivat viedä teen, toiset korjata astiat.
Neljä läheisintä ja rakkainta sai ensiksi mainitun kunniatehtävän. Franz vei teekannun, Emil leivän, Rob maidon ja Teddy halusi välttämättä kantaa sokeriastian, perille saapuessaan se sattui olemaan muutamaa palaa kevyempi kuin lähtiessä. Monia naisia olisi poikien äänekäs touhu tällaisena hetkenä kiusannut, mutta Jo-rouva piti siitä. Tämäniltaisessa herkässä mielentilassaan hän tunsi erityistä hellyyttä näitä poikia kohtaan, joista moni oli isätön ja äiditön, ja heidän kömpelö osanottonsa lohdutti häntä. Se auttoi häntä paljon enemmän kuin ne paksut voileivät, joita pojat hänelle toivat, ja kun Kommodori kuiskasi hänelle käheästi, tukahtuneella äänellä:
— Koeta kestää täti, se oli ankara isku. Me yritämme jotenkin korvata sitä, tämä lämmitti häntä enemmän kuin teekupillinen, jonka poika hänelle toi. Kun illallinen oli syöty, korjasi toinen joukko pois tähteet ja astiat, ja Dan ojensi kätensä uniselle Teddylle.
— Antakaa minun panna hänet nukkumaan, kun te olette noin väsynyt, äiti.
— Lähdetkö hänen kanssaan, kultaseni? kysyi Jo-rouva pieneltä mytyltä, joka lepäsi sohvatyynyillä hänen sylissään.
— Lähden. Ja uskollinen hoitaja vei ylpeänä pikku miehen nukkumaan.
— Minäkin tekisin mielelläni jotakin, sanoi Nat huokaisten.
— Kyllä sinä voitkin tehdä. Hae viulusi ja soita minulle se sievä laulu, jonka nuotit Teddy-setä sinulle viimeksi lähetti. Musiikki on tänä iltana paras lohdutus.