— Onpas kaunista! huudahti Nat. — Annatteko minunkin joskus tulla tänne. En ole eläissäni nähnyt näin kaunista paikkaa. Olisi mukavaa olla lintu, että saisi aina asua täällä.
— Onhan tämä kaunis ja kyllä sinä saat tulla tänne ellei Demi kiellä, eikä hän kielläkään, koska hän sanoi eilen illalla, että hän pitää sinusta.
— Sanoiko hän? Nat oli mielissään, sillä pojat näyttivät pitävän Demin suosiota suuressa arvossa, koska hän oli äiti Bhaerin sisarenpoika ja muutenkin järkevä ja tunnollinen poika.
— Sanoi. Demi pitää hiljaisista pojista, ja te tulette varmaan hyvin toimeen keskenänne, jos vain sinäkin pidät lukemisesta niin kuin hän.
Nat-paran kasvot lehahtivat äkkiä punaisiksi, ja hän sammalsi häpeissään:
— Minä en osaa lukea kunnolla. Minulla ei ollut koskaan aikaa siihen, kun kiertelin soittelemassa.
— En minäkään siitä pidä, mutta osaan kuitenkin lukea, jos vain haluan, sanoi Tommy katsoen Natiin, aivan kuin olisi ihmetellyt: "Kaksitoistavuotias poika, eikä osaa lukea!"
— Osaan minä sentään lukea nuotteja, lisäsi Nat nolona jouduttuaan tunnustamaan oppimattomuutensa.
— Minä en osaa, sanoi Tommy niin kunnioittavalla äänellä, että Nat rohkeni sanoa päättävästi:
— Aion lukea ahkerasti ja opiskella niin pitkälle kuin pystyn nyt kun minulla on siihen tilaisuus. Antaako herra Bhaer vaikeita läksyjä?